Sluurpy > Restaurants in Espoo > Nokkalan Majakka

Review Nokkalan Majakka - Espoo

Verna Ahonen
Upeat merimaisemat, iso kattoterassi, jossa baari ja grilli josta tulee ihana tuoksu, A-oikeudet ja mocktaileja. Upea rapusalaatti. Ystävällinen henkilökunta. Ihana paikka.
Eetu Forssell
Viihtyisä paikka ja upeat näköalat. Paikan pyöräparkki on kehno, kun siihen ei saa pyörää rungosta lukkoon, mutta se lienee kuitenkin kaupungin vastuulla. Kävimme sunnuntai iltapäivänä, jolloin paikka oli tupputäynnä. Olimme kattoterassilla. Tilasimme ruokaa: halloumi munakoiso burgerin ja ribsit. Odotettuamme ruokaa 45 minuuttia (kuten kassalla varoitettiin) saimme annokset pöytään. Molemmat annokset olivat kylmät ja niistä puuttui ruokalistassa mainittuja aineksia. Palautin annokset, minkä jälkeen odotimme noin puoli tuntia uusia annoksia, jotka olivat ihan yhtä kylmät, ellei jopa kylmemmät. Tällä kertaa tosin puuttuvat osat oli mukana. Oli nälkä emmekä jaksaneet odottaa taas puolta tuntia uusia kylmiä annoksia. Halloumissa ei ollut lainkaan paistopintaa, eikä myöskään ribseissä. Burgeri maksoi 13,50€ eikä siihen kuulunut lisuketta mukaan. Kassalla burgeria tilatessa myyjä kysyi minkä lisukkeen (salaattia tai perunaa) haluan, kuitenkaan mainitsematta, että se maksaa 4€ lisää. Ruokalistassa lisukkeen hinta on mielestäni ilmoitettu hieman epäselvästi. Kattoterassin keittiökopin hygieaniassakin olisi varmasti kaupungin terveysvalvonnalla huomautettavaa: kaksituntisen vierailun aikana näkyi mm. keittiön hyllyllä jauhelihapaketteja lämpösessä koko tämän ajan, ruoanvalmistusvälineitä säilytettiin lattialla yms. Valitettavasti ensimmäinen ja viimeinen kerta kun syömme kyseissä paikassa. Ja pikku ei huomiona vielä, että henkiökunnan paidoissa kehutaan että kierrätysmateriaalista valmistettua, mutta ravintolassa ei kuitenkaan ilmeisesti kiertätystä harrasteta, vaan esimerkiksi astiapalautuspisteellä kaikki jäte, biojäte mukaanlukien, meni sekajätteeseen. Tämä viimeisin ei kuitenkaan sinänsä vaikuttanut käyntikokemukseen.
Jussi Laitinen
Invahissi toimii, mutta ei kunnolla talvella. Reipas henkilökunta, vaikka tilauksen ottamisessa olikin sekaannusta. Miljöö hieno.
Hannamari Rautell
Tyylikäs paikka edelleen! Otin silti yhden tähden pois, koska olimme porukalla menossa ostamaan kahvia (lapset rattaissa) Jouduimme kantamaan rattaat jyrkkiä portaita ylös ja alas! Emme löytäneet mitään kulkureittiä ravintolaan lastenrattaiden kanssa. Lisäksi palvelu oli englanniksi (ei sinänsä haittaa, mutta Suomessa ollaan) ja myöskin todella hidasta, vaikka olimme ainoat asiakkaat ainakin sillä hetkellä. Lisäksi myyjät puhuivat keskenään vierasta kieltä asiakkaiden kuullen. Enää uudestaan en varmaan mene käymään, ellei jotain ratkaisua löyty rattaiden saamiseen ylös ravintolaan.. muuta kuin kantaminen! Mietin miten pyörätuolilla pääsee 🙄
Arttu Ikäläinen
Maisemat ovat kivat ja henkilökunta ystävällistä, mutta en ole hetkeen syönyt noin huonoa ruokaa! Tilasin briskettileivän, liha oli niin kuivaa ja sitkeää etten pystynyt sitä syömään. Eikö koko brisketin idea ole että se on pitkään kypsytettyä ja erittäin mureaa? 😂 Anyways, käykää tuolla viinillä, mutta ruokaan ei kannata rahaa tuhlata.
Jenna
Ystävällinen henkilökunta ja kaunis maisema, niistä yksi tähti. Söimme lohikeiton, joka on täällä ollut ennen yksi parhaista syömistäni lohikeitoista. Nyt lohta sai etsiä kattilasta ja perunat jotain valmiskuutioita, jotka olivat aivan raakoja. Kävin mainitsemassa asiasta tarjoilijalle. Keitto vietiin keittiöön ja palautettiin hetken kuluttua perunat yhtä raakana takaisin. Keiton kanssa tarjoiltava leipä oli hyvää.
V P
Tosi kiva paikka ja etenkin hyvällä säällä. Juoma ja Ruokalistaan voisi lisätä jotain vaihtoehtoja. Muistaakseni raikasta Sour tyyppistä olutta ei ole listalla. Myös se on miinus, että usein hampurilaisten myynti terassilla loppuu liian aikaisin. Tekevät kai annokset yksi kerrallaan kun ruokatilausta voi joutua odottamaan lähemmäs tunnin jos on paljon kävijöitä (=hyvä sää) mutta tässä paikassa odottelu vähemmän haittaa kun voi katsella merta tai nauttia auringosta terassilla.
Juha Laine
Liian paljon porukkaa minun mieleen, rauhallisen paikan ihminen...muuten hieno paikka ja hyvät näkymät. Plussana että satamasta pääsee 2 h risteilylle mikä ehdottomasti kannattaa uhrata jos aikaa on.
Bang Coq Burrito Curry Dim Sum Falafel Hampurilaiset Hummus Jäätelö Kakut Kala Karitsanliha Kebabit Lohi Naudanliha Pasta Pesto Pizza Ramen Ranskanperunat Risotto Salaatti Sashimi Sianliha Siivet Tapas Tonnikala Wieninleike
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review