#}
Sluurpy > Restaurants in Espoo > Tung Hing

Tung Hing - Espoo - Photo album

Todella hyvää ruokaa oli voin suositella kaikille. Tulen varmasti uudestaan syömään. Tilasin porsaanlihaa curry kastikkeessa ja ruoka oli todella hyvää ja riisi aivan mahtavaa. 10+ ravintola.
Kotiinkuljetuksella tilasin nautaa chilikastikkeessa. Annos koostui lähinnä sipulista, sipulista, sipulista ja parista pakasteherneestä. Kai siinä sipulisopassa joku epämääräinen naudanlihanuljaskakin koitti toistaan etsiä. Turhaan. Ei jatkoon.
Uinnin jälkeen kana Kung Po ja paistettu riisi. Kuva kertoo miltä maistui.
Todella ystävällinen hyvä palvelu. Alkuruokakeitto super herkullinen, sitä olisi voinut syödä enemmänkin. Pääruuaksi tilattu nauta kastikkeessa oli muihin kiinalaisiin verrattuna kovin mieto, mutta ei nyt mitenkään pahaakaan. Lihaa olisi voinut olla hieman reippaammin. Ei jäänyt nälkä ja ihan hyvä l
Edullinen, rauhallinen ja ihan riittävä lounasbuffet sekä ystävällinen henkilökunta.
Hyvä korttelikiinalainen. Osa annoksista on todella hyviä, mutta esimerkiksi friteeratut annokset on usein ylikypsiä tai jopa hiukan kuivia. Hintataso on hiukan korkea laatuun nähden. Nälkä kyllä lähtee, mutta ei tämän takia kannata reitiltään poiketa.
Muuten ihan hyvää, mutta riisi oli ala-arvoista, kuivaa, kovaa ja isoja kovia paakkuja. Ei lähellekään sellaista, kuin kiinalaisessa on tottunut saamaan. Riisi on osa koko annosta, ja mielestäni kertoo ravintolan tasosta. Ei tilata uudestaan !
Todella pettynyt : jättikatkarapujen taikinakuori oli ihan pehmeä ja tihkuvan rasvainen, kana niin kuivaa ja kovaa että syömättä jäi. Emme tilaa enää uudelleen. Kyseessä siis 2 tilattua annosta, yli 39 €
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures