#}
Sluurpy > Restaurants in Helsinki > Olo Ravintola

Olo Ravintola - Helsinki - Photo album

Miellyttävä menukokonaisuus, tarjoiliakin vähän rentoutui loppuillasta ja osasi ohjata kysymyksetkin lopulta oikeille kollegoille. Viinit aivan huiput!! Ystävien vegaaniset ja kasvismenut ei päässyt ihan paperille asti (muilla esillä selkeästi mitä tarjolla paperisella menulla), ehkä ensi kerralla s
Henkilökunta oli välitöntä ja asiansa osaavaa. Ruokien ja viinien esittely oli ensiluokkaista. Ruoat olivat hyviä, kohokohtana hunajalla ja luuytimellä glaseerattua briossia, illan päätteeksi kolme juustoa ja pikkumakea oli loistava. Vain Kuha ei miellyttänyt se jäi minun mielestä toisten makujen j
Aivan mahtava Olo jäi ruoan jälkeen! Henkilökunta erittäin mukava ja ystävällinen. Viini menu oli huippua! Suosittelen! myös ruokaakin 🤣
Joskus on hyvä hemmotella itseään. Upea Ravintola Olo! Ruoka on aivan loistavaa, kaunista ja mielenkiintoista.
Huikea ja ainutkertainen kokemus. Annokset ovat äärimmäisen hienoja ja esillepano on ensiluokkaista. Myös viinit olivat maistuvia ja sopivat annoksiin. Henkilökunta, palvelu ja kokemus kokonaisuudessaan äärimmäisen hyvä. Tosin makumaailma menussa olisi voinut olla hieman parempi ja moniulotteisempi,
Nyt oli kyllä niin kovaa settiä, että sanattomaksi vetää... Wow!! Palvelu alusta loppuun hyvää ja mukavan rentoa. Ja ne ruuat.. ahh! Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Michelin tähden paikka ja sen kyllä huomasi. Suosittelen lämpimästi muillekin!!!
Oli suuri pettymys olemme syöneet useassa Michelin star ravintolassa ympäri maailmaa. Olon henkilökunta oli fantastinen kiitos siitä mutta ruoka ei ollut odotusten mukaista kaviaari vei karitsatartarin maun, sour cream hyytelő välissä ?, hummeri oli liian raaka, kastikkeet maistuivat samoilta palan
Upeita makuelämyksiä. Erittäin miellyttävä miljöö. Ammattimainen palvelu. Erityiskiitos ravintolalle syntymäpäivä sankarin huomioimisesta.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures