janika haapala
Mukava paikka hyvä tunnelma. Palvelu oli aluksi jäykkää mutta parani loppua kohden. Pihvin kypsyys oli täydellinen.
Helena Boij
Ihana perinteinen ravintola. Henkilökunta ystävällistä ja ruoka tosi maukasta. Suosittelen😍
Joel Sjögren
Annoksista Kannaksen pannu täyttää koko päiväksi tai ainakin sen verran, että kun kotiin päästiin mentiin makuulle. Koirallekin oli ravintolassa pieni nurkka. Sisustus on saatu sellaiseksi, että kun tulee sisään tuntuu vieläkin siltä että matkustit ajassa taaksepäin suoraan 1940-luvulle. Oli kyllä piristävä kokemus. Henkilökunnalle täydet pisteet huomaavaisuudesta ja hyvästä tarjoilusta.
tarja kankaanpää
Rento ja viihtyisä paikka. Ei valkoisia pöytäliinoja, vaan aitoa tunnelmaa.
Amille täysi kymppi palvelusta😊
Ruoka maittavaa ja annokset isoja.
Kalalautanen todella huippu. Kaikki muutkin ruuat erinomaisia.
Mennään varmasti uudestaan 👍
Janne Toppar
Ruoka oli erinomaista ja raaka-aineiden laatu hyvä. Annokset saapuivat seurueelle melko hyvin yhdenaikaisesti. Miellyttävä pubi tunnelma. Ison seurueen hallinnassa ja tilausten pöytäkartan hallinnassa oli pieniä haasteita. Suosittelen kyllä hyvänä ruokapaikkana ja myös viihtyisä paikka mennä nauttimaan illasta porukalla muutaman juoman äärelle, joissa valikoima on hyvä.
Tuula Kaikkonen
Tunnelma ainutlaatuinen, aika pysähtynyt menneelle vuosikymmenelle. Ruoka ei niin hyvää kuin edellisellä kerralla.
Minna Pietilä
Ihanat silakkapihvit, mukavat lihapullat! Hyvä ja ripeä palvelu. Ainoa miinus sisustuksen niukkuus ja osittainen nuhjuisuus. Mutta peruspalikat kohdillaan. 😊
Marika Sandelin
Todella positiivinen kokemus! Palvelu erittäin ystävällistä ja nopeaa, ruoka aivan jumalattoman hyvää. Ei pahaa sanottavaa.
An error has occurred! Please try again in a few minutes