Tuukka Virtanen
Erittäin viihtyisä ja tunnelmallinen olutravintola Helsingin ytimessä. Laaja valikoima erilaisia oluita aina suosikeista erikoisimpiin IPA ja APA oluihin asti. Paljon tilaa ja pöytiä, mutta silti perjantai- ja lauantai-iltaisin täynnä iloista väkeä. Suosittelen vahvasti käymään kaveriporukalla töiden jälkeen.
Joonas Asikainen
Kiva baari, valtava olutvalikoima ja huipputyyppejä tiskin takana. Kokemuksen pilaa kuitenkin suoraan vintiöistä karannut poke, joka alkaa aukomaan ihmisille päätään sulkemisajan lähestyessä.
Baari kuitenkin myi kymmenen euron oluen puoli tuntia ennen sulkemista, jonka jälkeen tämä välituntivalvoja käy sanomassa pöydässä viiden minuutin välein, että "sulla on nyt koko baarissa eniten bissee lasissa". Sanoin kyllä olevani hyvissä ajoin pihalla, mutta ei auta. Lähdin menemään enkä tule takaisin.
Portsareiden ylivaltaa
Juha Heini
Hyvä olutravintola. Hyvä valikoima oluita, ruoka oli hyvää.
Harri P
Asiantunteva henkilökunta ja valikoima laidasta laitaan. Henkilökunnan kanssa helppo jutella eri tuotteista/ oluista ja pyytää suosituksia eri olut laatujen välillä/ sisällä. Miellyttävä miljöö ja tunnelma.
Ville Alonen
Hyvä valikoima erilaisia oluita, joten kaikille löytyy maisteltavaa! Tarjolla myös pientä syötävää, joka sopii erinomaisesti oluen kylkeen ja tuo pienen tuulahduksen perinteisestä olutpubista!
Tomi Eskelinen
Oikein hyvä oluthuone
Jenniina Riekki
Iso ja ihan viihtyisä olutkuppila. Henkilökunta voisi tarkistaa lautapelit ja päivittää uudet tilalle. Esim. Trivial Pursuitista puuttuu paljon osia ja pelilauta oli koottu kahdesta eri pelistä.
Ville Vesalahti
Idyllinen kuppila. Monipuolinen valikoima.
An idyllic beer joint, with a wide quality of selections.
An error has occurred! Please try again in a few minutes