R Etter
Oltiin porukan kanssa syömässä. Meidät ohjattiin pitkin pitkä käytävä perällä olevaan synkkään kabinettiin. Viinipullolla moninkertaiset katteet. Sama viinipullo alkossa 16 euroa, ravintolassa 76 euroa. Ruoka annoksen liha oli hueman raaka mun makuun. Ruoka 60 eur ivanan jaettava menuannos oli syötävä mutta ei tehnyt vaikutusta. Jälkiruoka oli hyvä.
Maiju
Hyvää ruokaa ja asiallinen palvelu. Ravintolassa on persoonallista tunnelmaa. Suosittelen.
Jyrki Ruotsalainen
Loistava illallinen kabinetissa. Alkupalat herkulliset (blinit). Pääruoka (Iivanan miekka) erittäin herkullista. Kabinetin miljöö presidentillinen. Tarjoilu ystävällistä.
Petri Rautiainen
Hyvä ruoka ja palvelu.
Käyty jo 70- luvulla, silloin ehkä aidompi, mutta edelleen hyvä.
Don Agre
Kokonaisuus aivan mahtava. Ruoka oli todella hyvää. Esillepano, varsinkin miekassa tyylikästä.
Hyvää vodkaa.
Asian tuntevaa henkilökuntaa.
Harmi vain että kuvia ei tullut otettua pääruoasta!
Tästä ei paljoa pidot parane!
Kristina Hätälä
Aivan ihanaa ruokaa. Ihana miljöö.
Seppo
Hienolla tavalla erilainen, uniikki venäläinen ravintola. Kuin tuulahdus menneiltä ajoilta. Suosittu ja ainakin lauantai-iltana ravintola oli alkuillasta lähes täynnä ja tunnelma lämminhenkinen. Pöytävaraus kannattaa siis tehdä ajoissa.
Valittiin Iivanan menu, josta kuvat. Hyvän kokoiset reilut annokset! Kaikki annoskomponentit eivät ehkä olleet itselle ihan täysosumia, mutta olipa kyllä paljon hyviä makuja. Erityisesti tulikuumalla parilalla pöytään tuotu Iivanan miekka oli mahtava ruokaelämys! Se taitaa olla kyllä enemmän gruusialainen kuin perivenäläinen annos. Suosittelen lisäksi maistamaan venäläiset suolakurkut alkupalana. Vodkatasting (esim. 4kpl 2cl erilaisia maustettuja vodkia) annosten lomassa luo aitoa tunnelmaa!
Henkilökunta osaavaa ja ystävällistä, pienestä kiireestä huolimatta homma näkyi pysyvän napakasti hallussa.
Anne Hakala
Vietimme merkkipäivääni Saslikissa ja odotukseni olivat korkealla legendaarisesta paikasta. Häiritsevää oli 3 eri tarjoilijan pyöriminen pöydässämme, tietämättä toistensa tekemisistä. Ruoka oli hyvää, mutta hintaansa nähden (Iivanan menu), lisukkeet olivat varsin halvoista raaka-aineista tehty. Ruokajuomat olivat kalliita ja olutvalikoima suppea.Emme antaneet näiden kuitenkaan häiritä juhlahetkeä. Jälkiruoka oli ihana ja kauniisti aseteltu.
An error has occurred! Please try again in a few minutes