Timo Vaskivuo (Tim Waski)
Ensimmäinen kertani tässä kauppahallissa ja samalla lounas pieneen nälkään. Onneksi pieneen, sillä tuo burgeri oli pienin , voisi sanoa että mini-sellainen. Ihan maultaan normaali mutta kuivahko. Mukana vaalea leipäpala ja hanavettä. Yksi tähti tuli kauppahallille.
E E
Muuten ihan kiva paikka, mutta valitettavasti asiakaspalvelukokemus ei ihan nappiin. Olin kaksin taaperoni kanssa liikkeellä ja kysyin löytyykö paikasta lastenistuinta. Ilahduin kun tarjoilija lähti hakemaan lastenistuinta, huomatakseni vaan, että hän haki pois tarjottimen istuimesta ja kertoi mistä sen löytää. Ei näin kahvila Story.
Henri Kiianlinna
Pitkät jonot lounasaikaan. Ruoka saapui kuitenkin nopeasti suhteessa jonottamiseen. Palvelua sai kassalla englanniksi. Lohikeitto ja pasta ovat hinnoiltaan normaaleja Helsingin keskustassa. Pastani oli maukas, mutta hieman viileä. Helsingistä löytyy saman hintaisia paikkoja 'läheltäkin' josta lohikeiton saa samaan hintaan ja on maukkaampaa.
Neropatti
Hyvää ruokaa ja mukava lämmitellä lämpölampun alla kylmänä päivänä. Glögi aivan ältsin hyvää ja omenaista. Mantelitkin oli oikeen paahdettu mikä toi lisäsäväyksen. Savulohi eggs Benedict oli pienin tähän saakka näkemäni mutta kyllä hintansa arvoista kun leipäkin oli jotain ekstraherkkuleipää.
Marjaana Hokkanen
Herkullinen brunssi. Monipuolinen ja kohtuuhintainen. Ei jää nälkä! Kiva ympäristö. Helteellä hieman kuuma.
Maarit Liljendahl
Tykkään tästä ravintolasta paljon, käyn usein lounaalla ja ruoka on aina erinomaisen hyvää. Siksi ravintola onkin lounasaikaan tupaten täynnä.
Sekä mutakakku että vaniljajäätelö ovat laktoosittomia!
Näköala on kivasti Helsingin kattojen yltä. Kätevä sijainti Kampissa. Hissillä viidenteen kerrokseen. Tässä kerroksessa on myös siistit yleisövessat.
Kaisa Peltonen
Hyvä palvelu, ihana miljöö ja hyvä breku 😋
Pertti Honkanen
Rauhaton ympäristö ja Cesar salaatti oli tehty ilman broileria.
Ei kovin hyvä. Ei jatkoon...
An error has occurred! Please try again in a few minutes