N A
69euron hintaisesta buffetista saa salaattia, leipää ja pienen pienen palan lihaa jota ei saa lisää :/ (kutsuttiin pääruuaksi, suurin osa syömisestä koostui kuitenkin muista annoksista) ruuan maku keskiverto 6.5/10. Jälkiruuaksi kaupan perustuotteita kuten perus kermakakku, juustot + suolakeksi ja suklaakonvehteja. Palvelu oli hyvää ja kahvi/teepöytä kattava. Hintalaatusuhde on näin ollen todella alhainen, älkää haaskatko rahojanne
Heikki Havukainen
Ikävä kuva jäi tästä paikasta. Alkuruuat (kalatiili) olivat hyviä, mutta pääruuan burgerin paksut ranskalaiset olivat raakaa jauhomössöä. Kun huomautin tästä, luvattiin tuoda uudet, mutta ne tulivat yhtä aikaa laskun kanssa! Samoin henkilökunta ei missään vaiheessa tuonut tilaamaani olutta, eipä sitä tosin laskutettukaan. Burgeri vedellä toki sopinee vankilateemaan, joskaan ei makuhermoon.
Ruokien tulossa kesti pitkään, varsinkin kun asiakkaita paikassa oli vähän. Henkilökunta oli muuten ystävällistä ja pahoitteli virheitään, saimme 126 euron laskusta 4 euroa hyvitystä 😄
PS. Jos lapsille tilataan jälkiruuaksi yhdet jäätelöpallot, älkää tuoko näille jäätelöannoksia
PPS. Vaihtakaa hamppareiden alle tuleva paperi, nyt se sulaa hampparin lämmöstä varsin ikävästi
Kaisu Kuoppala
Ihana ja tilava terassi rauhallisella paikalla. Oivallinen paikka hellepäivän 21.6.2021 lounaaseen. Lounas tilataan sisältä, sieltä kellarista, mutta lounas tuotiin pöytään terassillekin. Alkusalaattipöytä sisällä. Kolme salaattia ja leipää alkupalapöydässä, joista 2 gluteenittomia vaihtoehtoja. Otin kolmen vaihtoehdon lounaista Caesar salaatin gluteenittomana eli ilman krutonkeja. Ihan hyvä salaatti olikin, mutta proteiinit pitää hommata muualta. Plussaa gluteenittomasta leivästä, joka tuli pyytämättä. Se että huomioitiin vaikka leipää en edes syö enkä sellaista pyytänytkään, ja jäi vielä syömättäkin. Potentiaalia on, mutta hieman vaisuksi jäi hienosta kelistä huolimatta.
Mari Moisio
Miellyttävä palvelu. Yksi parhaista syömistäni pippuripihveistä. Terassilla tasokasta elävää musiikkia.
ilkka peltola
Oli lämmin ilta, ruokailu tapahtui ainoastaan ulkona jossa lokit ja varikset kärkkyvät ruokaa. Ruuat tilattiin tiskiltä ja myös maksettiin siihen,ei jäänyt fiilistä että ollaan hyvässä hotellissa. Annos oli suht pieni, kana lähes kuivaa. Miljöö antoi toisen tähden.
Markku Parviainen
Juhlimme häitämme Linnankellarin Viinikellari-kabinetissa. Ympäristönä aivan mahtava ja palvelu oli ensiluokkaista. Erityiskiitos illan tarjoilijallemme, joka oli erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen ja mieluusti toteutti kaikki pyyntömme. Kiitokset unohtumattomasta illasta!
Matias Osipow
Kävin täällä tänään lounaalla. Listalta sai tilattua kolmea eri vaihtoehtoa, joista ainakin yksi kasvis. Itse söin annoksen kanaa, joka oli erittäin miellyttävä kokemus. Lounaaseen kuuluu myös pieni salaattipöytä ja kahvi.
Miljöö on mitä viehättävin näin kesällä kun lounas on katettu ulos. Ainut asia mikä jäi itseä mietityttämään on ulos katettujen salaattien lämpeneminen, mutta uskoisin, että tästä pidetään kyllä huolta. Suosittelen kovasti!
Teemu Lavikka
Upeat puitteet viettää kesäilta hyvän ruoan parissa. Hyvin yhteensopivat makuyhdistelmät mm. naudan rinta/kylmä salsa. Suosittelen käyttämään jos et ole vielä käynyt!
An error has occurred! Please try again in a few minutes