Perus brunssi, hyvää mutta ei mieleenpainuvaa. Riittävästi valikoimaa joten kupu tulee täyteen aivan varmasti.
Kuvassa siis salaattipöydän antimia.
Lämpimästä ei tullut otettua kuvia.
Mutta kokonaisuuden erinomainen, hintalaatu suhde todella hyvä.
Ruoassa oli makua varsinkin salaatti pöydässä kivoja kokonaisuuksia.
Ehdoton plussa tulisista kastikkeista mitä oli paljon saatavilla. Vaikka suosikkiani Ahjoa ei löytynyt😅
Mutta ehdottomasti täällä tulee käytyä uudelleen ja todellakin kannattaa mennä testaamaan!
Erinomainen lauantaibrunssi. Melkeinpä jo liikaa vaihtoehtoja, kaikkea ei millään jaksa maistella. Gluteenitonta herkkupuolta olisi voinut olla enempikin, mutta kaikkea ei voi saada. Erikoiskiitos porukaltamme tuli mahdollisuudesta paistaa itse oma vohveli! Erikoinen rakennus, kaupungin ehkä hienoimmalla paikalla. Olet sisällä, mutta kuitenkin sisäpihalla, buffan ympärillä nouseekin talon ulkoseinät. Erittäin viihtyisä sisusta ja toimiva konsepti. Täällä voisi ehkä käydä syömässä muutakin kuin brunssia..
Aivan mielettömän hyvää
ruokaa 👍👍
Runsas salaattipöytä,kasvisruokaa löytyi hyvin. Kaikki maistui ja oli makua 👌💯
Aina kun tulen keskustaan käyn lounaalla Dylanissa kysymys kuuluu miksi? Hyvä ruoka👍Henkilökunta tosi mukavaa 😊 Eli miksen kävisi....
Erinomainen ruoka, paljon valikoimaa, siistit puitteet ja mukava henkilökunta! Yksi keskustan parhaita lounasravintoloita!
An error has occurred! Please try again in a few minutes