Susanna Norrbacka
Palvelu ystävällistä ja todella hyvät pizzat ohuella pohjalla 😍 alkuruoka myös maukasta. Suosittelen lämpimästi!
Mikko Ttt
Uusien omistajien myötä ruoan taso on noussut entisestään. Lounaalla saat parempaa ruokaa, kuin monissa paremmissa ala carte -ravintoloissa ilta-aikaan. Pizzat on Skifferin ja Puttes Barin tasoa ellei parempiakin. Nykyään haen täältä aina pizzat.
Juha Rantala
Tuntuu olevan kokista kiinni millainen carbonara tulee. Toisinaan pancetta rapeaa ja toisinaan kuivaa. Myös pippurin määrä annoksissa vaihtelee huomattavasti. Pastat säilyvät yllättävän hyvin myös kotiinkuljetuksen yli. Annokset riittävän kokoisia. Ravintola sijaitsee hyvällä paikalla ja on siisti sisältä. Plussaa ystävällisestä ja lämminhenkisestä palvelusta. Nettisivujen juomalista eri kuin ravintolassa, josta miinus.
Mari Iivari
Huono kokemus. Miehen pizza perusok. Grillilohisalaatista tarjoilija ei pystynyt etukäteen kertomaan mitään, kokki päättää. Joten annoin ammattilaisen hoitaa asian. Sain pienen annoksen nuukahtanutta salaattisekoitusta, jossa kolme paperinohutta ja kapeaa, ylisuolaista lohisiivua,täysin väritön annos. Vaikka oli keskikesä ei mitään tuoretta vihannesta, yrttiä tms. Värinä vain purjoa ja hinta 18e.
12-vuotias tyttö tilasi päivän kalan, hinta ei näkyvillä, emmekä muistaneet kysyä, eikä sitä kerrottu. Annoksessa oli kaksi ylisuolaista, pienenpientä kokonaista siikaa, neljä perunalohkoa ja kupissa lämmintä majoneesityyppistä kastiketta, hinta 27e.Ruokailusta jäi vain paha mieli, toki miljöö kiva ja ruokaviinit ok. Tarjoilija ei kommentoinut tai yrittänyt edes ottautua palautteeseemme ylisuolaisesta ruoasta.
Sonja Holappa
Rivoletto oli aikoinaan erittäin hyvä ravintola, mutta valitettavasti viime aikoina ruoka on ollut keskinkertaista. Alkupalat on yleensä kaikissa paikoissa hyviä, mutta ei täällä. Missään nimessä ei kannata ottaa esim. paahdettua tomaatti-valkosipuli alkupalaa tai ranskalaisia tryffelimajoneesilla. Pizzoja en ole viime aikoina kokeillut, niistä en osaa sanoa. Pääruuat on nykyisin aavistuksen mätön puolella. Alussa tarjoiltu leipä balsamico öljykastikkeineen sen sijaa on edelleen oikein hyvää.
Jenni Karjalainen
Vaikka kuinka olisi hankaluuksia, seurueelle ei koskaan saisi tulla sellainen olo, että ovat järjestelmän takia haitaksi. Huonointa asiakaspalvelua, jota olen saanut. Ruoka hyvää, mutta todella huono fiilis tuli koko porukalle.
Ville Rouvinen
Alkupalat ja tunnelma ok. Pääruokana tilattiin pihvit mediumina, saatiin kypsinä. Sen verta nälissään oltiin ettei jaksettu valittaa. Laskua tilatessa tekniikka petti (kortinlukulaitteet) ja tarjoilija kehotti kävelemään automaatille rahan nostoon. Tästä ei saatu minkäänlaista hyvitystä. Vähän pitäisi olla pelisilmää jos juoksutetaan automaatille. Tästä pitkä miinus. Ei tulla enää jatkossa.
Matti Marttinen
Loistava lounas. Hyvä salaattipöytä ja listalta tilattava lämmin annos. Päivän pizza näytti herkulliselta, mutta päädyin possunniskaan, joka ei myöskään jättänyt kylmäksi. Lounaslistalla oli päivän pizzan lisäksi kolme muuta annosta, joista yksi oli kasvisruoka.
An error has occurred! Please try again in a few minutes