Jari Rinne
Vietimme loistavan illallisen perheemme kanssa. Onneksemme saimme tarjoilijaksemme Belan, todella ystävällisen ja palvelualtiin ammattilaisen. Ihmistuntijana hän on erittäin kokenut ja hänen seurassaan tunsimme olevamme varmoissa käsissä. Keittiössä kokki teki sen mitä olimme tilanneet. Vaikka jokainen tilasi eri ruokia ne kaikki tulivat kerralla höyryävän lämpiminä pöytään. Kanavarras ja pippuripihvi olivat tehty juuri oikealla tavalla. Cava maistui ja kupli hienosti.
Riikamari Aarnio
Maukasta ruokaa riittävästi. Kohtelias ja mukava henkilökunta.
Ronja Sinkkonen
Aivan erinomaista ruokaa ja juomaa, mutta jonotusaika ovella pöytävarauksesta huolimatta oli erittäin pitkä. Oletan, että kyseessä oli sairastapaus tmv, sillä 2 salitarjoilijaa oli selkeästi liian vähän sujuvan palvelun mahdollistamiseen.
Juha Varis
Kävimme aamupalalla viikonloppuna. Varsin monipuolinen buffet ja leikkeet tms varsin laadukkaita. Extra-plussaa tuorehedelmä-salaatista. Miinuksia tulee grillin puolelta erikseen tilattavista munakkaista sekä vohveleista. Munakas oli ylipaistettu ja maistui ”vanhalta pannulta” eli väliputsaus oli jäänyt tekemättä. Vohvelien osalta taikina oli kumman makuista: jauhot puskivat vahvasti läpi ja myös suolaa oli laitettu liikaa...
Amos Taika
Kävin aamiaisella. Se oli poikkeuksellisesti alennettuun hintaan 11 euroa. Mistään Helsingin keskustasta ei saa vastaavaa. Normaalisti hinta on kaksinkertainen mikä on jo paljon. Ruuassa ei ollut mitään huomautettavaa. Suomen Radisson on S-ryhmän ylläpitämä.
Ari Suominen
Hyvä pihvi ja loistava kastike sekä lisukkeet. Rauhallinen tunnelma sopi hyvin treffeille. Palvelu oli erittäin ystävällistä. En ollut käynyt useaan vuoteen joten oli kiva huomata että paikka oli säilyttänyt tasonsa.
Sten Örså
Ruoka ei erityisen hyvää, aivan liian suolaista. Epäviihtyisä. Palvelu epäasiallinen, kun pyytää että menun jälkiruoka haluaisi vaihtaa toiseksi vastataan että ei käy. Viini oli hyvä.
Kustaa Lahtinen
Ruoka oli muuten ihan ok, mutta ranskalaiset pilasi koko ravintolakokemuksen, olivat löysiä, mauttomia ja kumimaisia, täysi nollia, pikemminkin miinuksella ja huono vitsi. Palvelussa ei vikaa.
An error has occurred! Please try again in a few minutes