Tessa Niskanen
Kävimme tänään veljeni kanssa syömässä Fafa's ravintolassa, joka on yleensä ollut mieleinen kokemus. Tämä kerta oli kuitenki poikkeava. Asiakaspalvelu oli erittäin välinpitämätöntä ja melkein töykeää. Asiakkaina meitä ei huomioitu saapuessa ja ei palveltu ellemme ite ilmoittaneet, että voisimme tilata. Tämän lisäksi kaikki pöydät ravintolassa oli likaisia eikä henkilökunnalla näkynyt olevan mitään kiirettä niitä myöskään siivota. Ruuat saimme suhteellisen nopeasti ja maussa ei itsessään ollut mitään vikaa. Valitettavasti noin reilun puolen tunnin päästä minulla alkoi todella ikävä vatsakipu, joka jatkuu yhä edelleen. Vatsakipu tuntuu juuri siltä että olisi syönyt jotain pilaantunutta. En tiedä onko kyse siitä, mutta lyhyesti mitä keittiön siisteydestä asiakkaiden puolelle näin en yllättyisi, jos jotain elintarviketuotetta ei olisi säilytetty oikein ja olisi syynä vatsakipuuni. Tämä voi olla täysin yksilöllinen kokemus ja todella harvoin huonoa asiakaspalautetta jaan, mutta tämän kokemuksen halusin pistää esille.
Toni Lindqvist
Palvelu hyvää. Ruoka aika keskinkertaista. Ennemmin syön kotona makaroonilaatikkoa.
Henri Kiianlinna
Fafas on hyvä paikka jos tekee mieli falafeleja, hummusta ja bataattiraneja. Paikan salaatit ovat myös hyviä. Tuntuu kuitenkin, että kun meni eri omistukseen laatu on hieman kärsinyt.
Fafas pita, pienet ranut ja juoma 10€ tarjouksessa. Hyvät kasvisvaihtoehdot.
Pia Apotti
Pettymys. Humus ja jokin toinenkin tahna pitaleivissä oli suorastaan pahaa. Palvelu vain englannin kielellä. Likaista. Falafelit oli hyviä.
Teemu Loimaala
Oli mielikuva "pakkoVege" paikkana mutta oli reipas palvelu ja monipuolinen hyvä pita annos.
Jorma Ahlqvist
Ruoka maukasta, mutta annos on hintaansa nähden pieni. Lisäksi juomaksi haluttu vesi on ostettava muovipullossa. Maailman parasta hanavettä ei saa ollenkaan, vaikka paikassa on sekä hana että laseja.
Nina Laitiala
Ruoka on hyvää, kuten kaikissa Fafasin ravintoloissa.
Tässä kyseisessä ravintolassa kuitenkin molempina kertoina ollut sellaista musiikkia joka vähentää ruokahalua. Äänenvoimakkuus hiukan liian kovalla ja soitettava musiikki rauhatonta.
Niko Elias
Ennen huikea mesta, mutta nykyään hyvin keskinkertainen. Halvoista raaka-aineista ABC-huoltsikkatason safkaa. Ranskalaisten mukana tuleva salsa ei maistu miltään. Hinta-laatusuhde ei kohtaa.
An error has occurred! Please try again in a few minutes