Sluurpy > Restaurants in Helsinki > Lie Mi

Review Lie Mi - Helsinki

Kaisu Kuoppala
En ole pitkään aikaan syönyt näin herkullista lounasta ja vieläpä 11,30 euron hintaan. Pääruoaksi valitsin kolmesta lounasvaihtoehdosta korean salad wrapin ravuilla. Pääruoissa ei ollut allergiamainintoja. Kysyttäessä kuitenkin selvisi, että lounasvaihtoehdoista 2/3 sai gluteenittomana, salaatti wrap oli toinen niistä. Salaattipöytä oli huippu hyvä. Ihania, raikkaita makuja täynnä erilaisia ja erivärisiä kasviksia. Alkusalaattipöydässä allergiatiedot oli onneksi mainittu. Pääruokana ollut salaattiwrap oli myös erinomaisen hyvä. Voin suositella lämpimästi.
M A
Aika täyttä perjantaina, mutta varaus 20 minuuttia ennen tuotti tulosta. Ulospäin ei ravintola paljon koreile, mutta sisällä oli lämmin tunnelma! Henkilökunta ei suomenkielen sanastoa vielä hallitse, joten kanssakäyminen Lontoon kielellä. Osa alkupaloista tosi hyviä, mutta osa hieman heikkoja. Wrapit (kuvassa) oli aivan super hyvät, toki ei ehkä ensitreffien illallis valinta - aika savotta syödä siististi.. Tarjolla Vietnamilaisia oluita.
Don Agre
Lounaalla kerran käyneenä ei voi kun suositella. Salaatti pöytä erinomainen ja paljon eri makuja🥰 Varmasti tulee käytyä vielä usein.
Melissa Mikanoja
Aivan ihanaa ruokaa! Töölössä ainakin myös kaunis sisustus ja ihana henkilökunta. Kuvan annos Shanghai tacos, suosittelen maistamaan!
Veli Hemming
Nimestä huolimatta Lie Mi ei ollut kuin keskinkertainen liemi. Keitosta puuttui tasot ja täytteistä osittain tekstuuri sekä maku. Ei missään nimessä huono paikka mutta Helsingistä saa samaan hintatasoon parempia nuudelikeittoja.
Asmo
Nykyisin suosikki lounaspaikkani Töölön seudulla. Alkaa täyttyä vauhdilla jo kello 11. Erinomainen pääruoka voi olla pienehkö, mutta nälkä ei silti jää kiitos runsaan ja maukkaan salaattipöydän.
Reijo Kalenius
Erittäin hyvää ruokaa todella järkevään hintaan.
Jussi Väisänen
Erinomainen päivän curry ankalla 15,80€. Liemi oli todella maukasta ja Saigon-olut täydensi aterian.
Ankka Antipasti Avocado and Tofu summer rolls Äyriäiset Baba Ganoush Benediktinmunat Bibimbap Bouillabaisse Broilerin siipiä Bruschette Buffalo Burrito Ceviche Chili cibi findlandesi Couscous Creme Brulee Curry Dim Sum Donburi (riisikulhoruoka) Döner-kebab Donitseja Entrecote Etanat Fajitat Falafel Filee Mignon Focaccia Friteerattu kalmari Gelato Grillattu liha Gyoza Gyros-liha Halloumi Hampurilaiset Hanhenmaksa Hot Dog Hot Pot -ateria Hummeri Hummus Jäädytetty jugurtti Jäätelö Juustohampurilainen Juustokakku Juustokakut Kakut Kala Kalaa ja ranskalaisia Kalakeitto Kalataco Kampasimpukat Karitsanliha Kasvishampurilainen Katkarapuja Katkaravut Kaviaari Kebabit Kiovan kana Klubileipä Kuppikakut Kyljykset Lampaankyljykset Lasagne Letut Lihapullat Lohi Marenki Mäti Mehut ja smoothiet Monni Moussaka Munakoiso Mustekala Mykyt Nachot Napolilainen pizza Naudanliha Naudanpaisti Nuudeli Okonomiyaki Okonomiyaki ja takoyaki (vehnäpaistokset) Osteri Paahtoleivät Pad Thai Paella Paistettu riisi Paninit Pannukakut Parisian pastries Pasta Pasta carbonara Patonki Pesto Pho-keitto Pihvi ja ranskalaiset perunat Poke-kalakulhot Pretzel Prosciutto Ragu Ramen Ranskanperunat Rapu Rapukakku Ravut Rinkelit Risotto Salaatti Sashimi Shawarma-liha Sianliha Siivet Simpukat spagetti Spaghetti Sukiyaki Sukiyaki ja shabu-shabu Suklaamousse Suolainen piirakka Surf & turf Tacot tandoori villa Tapas Tartaripihvi Tarte Tatin Tataki Tempura Tikka Masala Tiramisu Toast Tofu vegetarian Sandwich Tonkatsu Tonkotsu ramen Tonnikala Torte-kakku Tortillat Turska Udon Udon ja soba (vehnä- ja tattarinuudelit) Valikoima meren antimia Verimakkarat Vietnamese summer rolls Vietnamese Teriyaki Sandwich Vietnamese Tofu Sandwich Vihreä curry Viiriäiset Villisika Vitello tonnato Vohvelit Vohvelit ja letut Voileipiä Vuohenjuustosalaatti Wieninleike Yakiniku (japanilainen grilliruoka)
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review