#}
Sluurpy > Restaurants in Helsinki > Holiday Bar

Holiday Bar - Helsinki - Photo album

Hinnat vaihtuvat naamakertoimen mukaan. Ilmeisesti oma söpö naamani ei tällä kertaa miellyttänyt miestarjoilijaa. Ei se euron kahden heitto juomassa haittaa, mutta ei tarjoilijat niitä rahoja itselleen saa. Miksi siis huijaa? Eli sama juoma maksaa ekalla kerralla 12€ ja kun tilaat hetken päästä eri
Tultiin iltaa viettämään baariin ja jäi paha maku suuhun paikasta kun väitetty baarin omistaja alkaa huutamaan meille että häipykää (insert kirosana) pois väittäen että tultiin aidan ali paikalle. Herra hyvä olisi voinut kohteliaasti tarkistaa kädestä leiman ennen kuin alkaa huutamaan meille. Never
Ruoka yllätti positiivisesti, 6hlö seurueessa kaikki kehuivat ruokiaan!, Paikkana leppoisa, palvelu hyvää ja rentoa. Suosittelen. Yksi tähti jää uupumaan johtuen aavistuksen kovasta metelistä (voisiko sitä jotenkin vaimentaa?) ja vessojen heikosta tasosta.
Vastaanotto oli loistava. ”Hovimestari” täys kymppi. Osterit huippua, myös Kalamari oli hyvää. Snadisti liikaa suolaa, mutta kokki oli ehkä rakastunut. Lohitartar ja Teriyakilohi ei osunut meille. Kaiken kaikkiaan hyvä meininki, hyvät musat. Tarjoilijoilta kaipais snadisti enemmän otetta. ”Hovista”
Katkarapupasta oli paras, mitä olen ikinä syönyt: loistavasti maustettu, sopivasti kastiketta ja paljon katkarapuja. Holidayssa ei ole viinilaseja, vaan viini tarjotaan samanlaisessa arkisessa lasissa kuin vesi. Vesi pitää hakea itse hanasta, joka roiskii vedet ympäri baaritiskiä ja asiakasta. Teras
Kivat tilat, mutta valitettavasti liian pienet viikonloppuisin. Töykeä tarjoilija.
Tunnelma oli katossa mutta ravintolan resurssit eivät yksinkertaisesti riittäneet. Olimme varanneet pöydän mutta odotimme puoli tuntia että tarjoilija tuli ensimmäisen kerran. Juomat saimme tunnin päästä siitä kun olimme istuutuneet. Tilasimme ostereita ja tokyo bowlin. Nämä olivat keskinkertaisia.
Meillä oli pari viikkoa sitten pöytävaraus 10 ihmiselle. Odotettiin pitkään, eikä tarjoilija tullut..sitten päätettiin mennä baaritiskille tilaamaan juomia..sielläkään ei ollut ketään, sitten yksi tarjoilija tuli..tilattiin drinkejä..sitten pöydälle tuotiin menu, tilattiin ruokaa..Tarjoilija sanoi,
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures