Kirsti Nieminen
Yksi heikoimmista ravintolakokemuksista. Tilasimme sitruuna kanaa ja possua kantonin tyyliin. Kana vielä menetteli, mutta possu oli rasvaista, jänteistä ja kylmää. Tuli mieleen, että olisko ollut edellisen päivän tekele joka mikrossa lämmitetty. Minkäänlaisia vihanneksia ei sisältynyt kumpaankaan ateriaan.
Olimme ihmeissämme koska ennen koronaa paikka oli meidän vakipaikka ja ruoka & palvelu oli aina hyvää. Mikä tahansa lounaspaikka päihittää tämän. En suosittele ikinä kenellekkään!
Kyösti
Hei, kävin syömässä kyseisissä ravintolassa. Mielestäni ruoka oli jätetty raa”aksi. Tilasin jotain naudan ulkofileetä mut mielestäni ei ollut eikö näyttänyt siltä. Erikseen kysyin vielä et onhan tämä suomalaista naudan ulkofileetä. Mut maistoi todella oudolta ja oli raakaa se liha. Henkilökunta erittäin epäasiallinen en saanut jäävettä muutoin kuin maksamalla siitä 1,30 CN. En suosittele kenellekään tätä paikkaa
Kiki Zhang
Ruoka oli hyvää, tilattiin Paahdettua ankkaa (kantonilaisittain), paistettua vihannesta sekä possua savipotissa. Henkilökunta oli ystävällinen ja palvelu sujui. 😊
Ainoa hieman outi asia oli se että hanavesi maksoi 1eur/hlö.
Juha Lindfors
Tuntui, että kaikissa annoksissa käytettiin samaa pohjaa, joihin lisättiin vain eri mausteita annoksesta riippuen. Kuitti kiinaksi.
Francis Delshad
Hyvää vähän autenttisempaa kiinalaista ruokaa! Tälläisenä aikana kun ravintoloita kuritetaan niin silti jaksoi iloiset tarjoiliat ottaa vastaan hymyillen. Upeeta liiketoimintaa. Friteerattu maito oli 100%🔥
Riitta Laanala
Erittäin hyvä palvelu, hyvät dumplingsit alkuruokana ja pääruoka perinteinen.
Jarkko Vuorenmaa
Herkullista ruokaa ja ystävällinen palvelu. Ehdottomasti mentävä uudelleen
Yijie Xu
Omistaja ja kokko vaihtunut lokakuusta lähtien.
Varmaan parasta kantoilaista safkaa koko maassa, etenkin ankka ja char siu ollivat herkkua, ollaan palaamassa
An error has occurred! Please try again in a few minutes