Reviews Kuplavohvelibaari

4
Tommi Halkosaari
+4
Erittäin hyvät ja maukkaan makuiset vohvelit jäätelöllä ja muilla lisukkeilla. Jäätelöt aitoja makuja, ei mitään halppiksia. Arvostelusta yksi tähti lähti lähinnä hinnoittelusta, muuten tarjoiluissa ei ole mitään vikaa. Yli 10€ on hitusen liikaa, kun vertaa mitä vastaavaa oikeaa ruokaa hinnalla saa.
4
Kaisu Kuoppala
+4
Mahtavaa, kun vohvelitaikina on gluteeniton. Vohveli on mahdollista saada myös vegaanisena että gluteenittomana. Makeat vohvelit näyttävät herkullisilta ja valtavan kokoisilta. Itse otin kuitenkin suolaisen version kanalla. Hyvänmakuinen vohveli ja kokonaisuus, kanaa tosin voisi olla vähän enemmän.
5
blurry
+5
Maistoin ensimmäistä kertaa (vegaanista) kuplateetä ja oli jännää sekä tosi hyvää, eikä joutunut odottamaan kauaa.
5
Vi Do
+5
Vähän kallis mutta annos on niin iso että sen voi jakaa kahdelle tai kolmelle. Vohveli oli rapeaa, ja sisältä pehmeä!
4
Joonas Tammisto
+4
Vähän oli jonoa perjantai iltapäivällä, varmaan 15 min piti ootella annoksia. Kuplasitruunatee oli oikein hyvää, vohvelitaikina sen sijaan hiukan mauton, lisukkeet sen sijaan oikein hyvät. Verrokkina Hong Kongin kuplateet ja vohvelit.
Clicca per espandere