#}
Sluurpy > Restaurants in Helsinki > Meng Loong

Meng Loong - Helsinki - Photo album

Buffet lounas on selkeästi keskiverto bulkki-kiinalaista parempi voimakkaine, erottuvine mausteineen ja makuineen. Aivan ehdoton, eikä mitään läpikuultavia geneerisen makuisia soijalilluja. Mielestäni tasosta kertoo se että olen usein nähnyt paikalle saapuvan kiinalaisen turistibussin täynnä ruokail
Ainakin lounaspaikkana ihan hyvä. Sushi buffet oli vähän ennen kello 15 jo pienempi valikoimaltaan kuin ennen, mutta oli kuitenkin tuoreen makuista. Jäljellä paria lähinnä eri lohta, ja kasviksia. Salaatti myös hiukan rajoittunut aikaisempaan verrattuna. Vähän yli 10€ saa salaattia, susheja, kiinal
Kävimme lounaalla suosituksen perusteella. Valitettavasti lounaan taso oli pettymys. Vaikka lounasaikaa oli jäljellä yli tunti, oli lounasbuffet jätetty oman onnensa varaan: salaattiastiat liki tyhjät, lämpimät ruuat kylmiä ja kylmät lämmenneitä. Kehutut sushit olivat kuivahtaneita (3 erilaista). Jä
Tällä kertaa suuri pettymys. Olen käynyt alkuajoista saakka, yksi kantapaikoista. Mahtava omistaja ja ruoka oli silloin. Omistajanvaihdon jälkeen ruoan taso ja määrä on laskenut huomattavasti. Ei kovin ystävällistä asiakaspalveluakaan. Ravintolan entinen hyvä ruoka on poissa, mutta muistot elävät ik
Kävin ostamas ruokaa, näin että ruuanvalmistuksen yhteydessä rapsutettiin päätä. Muuten hyvä ruoka. Parantakaa hygienia !!!!!!!!
Laatu on valitettavasti laskenut, onkohan uudet omistajat. Kävin uudestaan ja viimeisen kerran 10.9.2018 ja laatu oli huonoa, valitettavasti.
Asiallinen kiinalais-buffa. Jäätelöä lounaan jälkiruoaksi!
Laadukasta kiinalaista ruokaa. Sushi erinomaista ja monipuolista.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures
Clicca per espandere