Sluurpy > Restaurants in Hämeenlinna > Le Blason

Review Le Blason - Hämeenlinna

Jani Rahko
Perheen kanssa yövyttiin hotellissa ja päätettiin mennä syömään. Alkuruuat erikoiset ja maultaan ei toimivat. Graavilohi marketin valmiista paketista, etanat tarjottiin silppuna sämpylän välissä. Pääruoka Entrecote 0/5. Ylisuolatut perunat ja pihvi. Pihvinpaisto täysin metsään ja tarjoiltiin kengänpohjaa. Palaute annettiin paikanpäälle, pahoiteltiin se siinä.
Ilkka Köntti
Buffet, karmea. 1 annos listalta, samoista aineista, ei hurraamista. Hinta/Laatu painuu todella alas. Kehitysideat: 1) ruoka pitää valaista siten että näkee mitä se on. 2) Kaikkea ei pidä hukuttaa marketin mausteseoksiin, buffet lautasesta tuli The Mössöä. 3) Hyvästä asiakaspalvelustanne voi ponnistaa ylöspäin.
Juhani Lehtonen
Kävimme syömässä ”Menu Le Blason” illallikattaukset molemmilla vaihtoehdoilla: Sipulikeitto, päivän kala nieriällä, suklainen pot de creme. Lisäksi otettiin alkuun myös etanat. Ruoat olivat ensiluokkaisen hyviä ja fine dining-laadukkaita. Ruokaa näissä kattauksissa on myös niin riittävästi, että nälkä tulee takuulla häviämään. Maut ruoissa ovat täyteläisiä, kypsyydet kohdillaan ja rakenteet tuntuvat oikeissa paikoissa just eikä melkein. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen illallisravintola! Ainoat miinukset: Ikkunapöydät voivat olla talvikeleillä kylmähköt.
Mary-Liis Rästa
Aivan ihana ravintola. Käytiin työporukalla syömässä ja kaikki tykkäs myös ruuasta. Paljon erillaisia hyviä makuja, ihana palvelu ja sisutus täydellinen. Hämeenlinnan hienoin ravintola kyllä. Varmasti menen uudelleen ❤️
Outi
Viihtyisä ja tunnelmallinen ravintola. Suurista ikkunoista näköala järvelle. Palvelu oli todella ystävällistä. Ruokien laatu oli vaihteleva. Burger oli maukas ja onnistunut. Kinkkusalaatin ilmakuivattu kinkku oli suurina viipaleina ja sen koostumus oli hyvin sitkeä ja kumimainen, lähes syömäkelvoton. Raaka-aineisiin olisi syytä panostaa enemmän.
Juha Lehto
Perheen kanssa perjantai-iltana syömässä. Rauhallinen ja siisti ruokailupaikka. Yllättäen kaikki tykkäsivät annoksista. Varsinkin pääruoan annokset tosi isoja, joten lätkä pelin pelannut juniorikin sai mahansa täyteen.
Päivi Henriksson
Hyvä palvelu. Isot annokset, niin nälkää ei todellakaan jäänyt.
Teppo Laaksonen
25.10.2012 Harvoin ruoka on niin huonoa että on pakko antaa siitä palautetta (se ensimmäinen kerta oli Hämeenlinnan Rossosta). Olemme käyneen 2-3 kertaa Blasonissa aikaisemmin ja ruoka on ollut ihan hyvää. Meillä oli elokuva johon piti ehtiä, joten annoksien takaisin lähettäminen ei ollut vaihtoehto, etenkin kun olimme jo odottaneet annoksia tunnin nälissään, edes kova nälkä ei tehnyt annoksista edes siedettäviä. Otimme Bistro-menulta 2 annosta, tekstit menusta suoraan. Kylmäsavulohi croque monsieur: Ranskalainen gratinoitu leipä, jonka välissä kylmäsavulohta ja tillisitruunatuorejuustoa. Lisäksi vihersalaatti. Burger: Sämpylän välissä naudan jauhelihasta paistettu pihvi, roquefort-jugurttikastiketta, ratatouillehilloa, romainesalaattia. Lisäksi paahdettua kesäperunaa ja blasonin ketsuppia. Annokset kuulostavat menulla helpolta ja suht nopeailta, kun googlettaa Croque monsier tai Paahdetut kesäperunat, niin voi kuvitella että nämä ovat kivoja ruokia, eivät olleet. Ruokien taso on perus grilliruokien tasoa ja silloinkin välttäviä. Annoksien hinta kuitenkin 20€/kpl. Aloitetaan Croque monsier-annoksesta, joka oli niin suolainen että sitä ei pystynyt syömään, ainoa asia mikä annoksessa maistui oli suola, lisäksi leipien reunat oli lähes palaneet. Salaatissa oli jotain makeaa vinegretteä? tai muuta salaattikastiketta niin paljon että koko salaatti maistui vain siltä, kastikkeesta ei mitään mainintaa menussa. Burgerista, en tiedä mistä aineesta burgerin sämpylät tehdään blasonissa, vaikka annoksen mukana tuli erillinen leikkausveitsi, täytyi päällisämpylä ottaa erikseen lautaselle leikkaamista varten ja silloinkin sitä täytyi painaa kovaa, rapea tai kova se ei ollut vaan erittäin sitkeä. Paahdetut kesäperunat olivat häpeälliset, 10 sekuntia uunissa vajaat siitä että ne olisivat olleet mustia. Blasonin ketsuppia ei näkynyt annoksen mukana ollenkaan, vain täysin maustamatonta purkkimajoneesia. Päivän parasta tarjontaa oli alkuleipä, joka oli pehmeää ja kuori rapeaa. Tila itsessään viihtyisä ja tunnelmallinen, mutta nämä eivät kokemusta pelasta. Reiluuden nimissä mainittakoon, että asiakaspalvelusta vastattiin antamaani palautteeseen ripeästi ja he lähettivät 20€ lahjakortin, joka oli noin kolmasosa käynnin kokonaishinnasta.
Döner-kebab Hampurilaiset Himalayan Special Tandoori Kakut Kala Karitsanliha Lamb tikka Lohi Naudanliha Paahtoleivät Pasta Pesto Salaatti Tapas Vohvelit Vohvelit ja letut
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review