Sluurpy > Restaurants in Jyväskylä > Haiku Jyväskylä

Review Haiku Jyväskylä - Jyväskylä

Jonne Lappeteläinen
Ravintolan avaamisesta asti käynyt täällä ja nyt edelliset kolme käyntiä on olleet niin ala-arvoisia että siirryn muualle. Viime kerroilla ruokaa on joutunut aina odottamaan pitkäänkin ja siltikään ei ole saanut välttämättä sitä mitä on odottanut että keittiön puolelta valmistuu kuten lohinigireitä. Valikoimassa on suurimmalta osaltaa kaikkea muuta kuin mitä sushiksi odottaa mm. paahtoleipää minkä välissä milloin mitäkin, kurkkuja minkä päällä purkkitonnikalaa ja cheddarsulatejuusto nigireitä. Ja kaikki tämä maksoi tänäänkin 17€ per henk. Sillä hinnalla luulisi saavan jo rahoilleen vastinetta
Tero
Menimme ravintolaan klo 18:50, maksoimme täyden hinnan noin 54€ kolmesta henkilöstä buffetiin. Jälkeemme tuli toinenkin perhe vielä ja maksoi täyden hinnan. Ruokatarjoilulaatikot olivat joko tyhjiä tai niissä oli vain rippeet jäljellä. Otimme hiukan jokainen, ja oletimme että tottakai ravintolan henkilökunta kohta täyttää lisää laatikoita, meneehän ravintola kiinni vasta klo20. No, ei henkilökunnalla ollut mitään aikomusta täydentää, alkoivat siivoamaan paikkoja vaikka kello oli vasta klo19 jälkeen. Olin aivan äimänä, nämä siis ottivat meiltä täyden maksun ja ei aikomustakaan tuoda meille syötävää, vaan pitäisi niitä laarin pohjia raapia, ja tosiaan lihapuolet esim friteerattu kana oli loppu jo tullessamme. Tarjoilija ei edes mitenkään pahoitellut. Tuli todella huijattu olo, olisi voinut edes varoittaa ettei ole sitten ruokaa tulossa enää. Tietty silloin olisimme menneet syömään toiseen paikkaankin.. Todella huonoa rottamaista asiakaspalvelua, en mene tuohon paikkaan toiste, kun onhan näitä parempiakin.
Marella Harjunpää
Aiemmin muutama vuosi sitten kävin edellisen kerran ja silloin paikka oli hyvä. Nyt käydessäni ruoka oli ala-arvoista. Buffassa kylmät ruuat olivat lämpimiä ja lämpimät ruuat haaleita. Sushit olivat isoja ja löysiä. Näkyi, että ne oli tehty huolimattomasti ja kiireellä. Myös maku oli huono. Kala ei vaikuttanut tuoreelta, haisi pahalle ja oli sitkeää. Henkilökunnan työskentely oli laiskaa ja välinpitämätöntä. Harmi, että hyvä paikka on mennyt pilalle. Seurueestani kukaan ei ollut tyytyväinen.
Hannu Vuoriniemi
Kävin tänään päivällä ajalla 11.50-12.30. sushi valikoima oli koko ajan puutteellinen. Valikoimaa täytettiin todella hitaasti. Ruuhkaa ei ollut ja varmaan puolet asiakkaista kävi vähän väliä katsomassa onko tullut täydennystä. Olen käynyt aikaisemmin ja asiat olleet kunnossa. Nyt oli kallis lounas pelkän riisin ja kanan syönnistä... Sushit jäi todella huonoiksi. Harmi olen tykännyt paikasta.
Taru Järvenpää
Tarjonta supistunut todella paljon. Ei ollut grillattua lohta enää, vain 4 eri tonnikala vaihtoehtoa ja 3 kurkku vaihtoehtoa sekä 2 eri Lohi vaihtoehtoa, ainii ja Maissi sushi. Samaa lajia oli kolmessa eri paikassa. Kaksi tähteä siitä, että ne muutamat olivat Lohi vaihtoehdot olivat hyviä ja kahvi oli hyvä.
Vesa Kilpi
Taso laskenut paljon. Lohen hinta vissiin noussut kun nigirejä ei ole tarjolla. Muutenkin valikoima koostuu nykyään enemmän kurkkurullatyyppisistä kikkeliskokelishörpäkkeistä. Harmillista sikäli että aiemmin haiku oli ylivoimaisesti kaupungin paras sushipaikka. Eipä auta. Pitää vissiin lounastaa jatkossa muualla.
Mikko M (Kopsu)
Sushi oli hyvää ja monipuolisesti oli erillaisia. Lämpimien ruokien osalta valikoima oli pieni ja ruuat olivat ehtineet kuivahtaa eivätkä olleet kovin kuumia. Paikka oli siisti ja henkilökunta ystävällistä.
Vitaliy Tykhomyrov
Haikun sushibuffettiin kuuluu aina miso keitto, joka on tehty kasvisliemeen ja sisältää tofua ja wakame merilevää. Buffetin perusvalimoimaan kuuluu mm. avocado nigireitä, inari tofua, tamagoa eli japanilaista munakasta ja wakame merilevä susheja sekä erilaisia kasvismaki-rullia. Vaihtoehtoisesti voi myös tilata kasvis- tai vegaanisia sushi setti annoksia.
Äijä-kebab Aleksis Kiven Leivos Alkupala Kala Ja Punajuuri Alkupalaleipää Alkusalaatti Ankkaa Mustaherukkakastikkeen Ja Vuohenjuustoperunoiden Kera Apple Sorbet Asparagus Risotto Banaani&Jäätelöä Ja Kermavaahtoa Bataattikeittolounas Blueberry & Milk Broilerrisotto Bubble Waffles Ceviche Cheese Cheeseburger Lunch Cheesy Pizza Margherita Chicken with Lemon Sauce Chilillä Maustettua Myskikurpitsakeittoa Korianteripesto Ja Siemennäkkileipä Crème Brûlée Crispy Taco Döner Riisi Hyvä Döner-kebab Duck Confit Ei Eikongbontpizza Etanat Fafas Chiken Falafel & Hummus Pita Sweet Potato Fries & Tzatziki Falafel Platter Fantasia Pizza Feta-munakoiso-falafel Pita Figaron Grillipihvi Valkosipuliperunoilla Figaron Härkää Figaron Köyhä Ritari Ja Vaniljajäätelöä French Toast And Vanilla Ice Cream Fresh Sala with Fruit Fresh Salad with Fruit Fried Rice Fries Friteerattu Banaani Ja Vanilja Jäätelö Friteerattu Kananpoika Gin Tonik Grillattua Helmikanaa Ja Parsaa Grilled Helmeted Guineafowl And Asparagus Grilled Steak Halloum Burger & Minisalaatti Halloum Ranskalaiset Ja Falafelit Hamppari Ateria Hampurilainen Hampurilaiset Härkä Tartar Härkätaco Heineken & Tuna Pizza Hong Shao Yu House Curry Chicken Hummeri Hummus&Pita Iltasoitto-leivos Iskender Kebab Vöner Iskender Iso Hanaolut Jäätelö Juustohampurilainen Juustokakku Kabab Kabak Ve Elma Kurpitsa Ja Omena Kakut Kala Kana -auraburger Kana Döner Kebab Curry Ja Barbecue Kastike Kanaa Chilikastikkeessa Kanaceasar Salaatti Karelian Piirakka Karitsan Sisäfile Ja Tagliatelle Karitsanliha Kasvispuzza Muistaakseni Kebab Kebab pizza Kebab Ranskalaisilla Puistokadun Hotkastikkeella Sekä Valkosipulikastikkeella Kebab Ranskaperonoilla Kebab Ranskaperonoilla Valkosipulikastikella Kebab Riisillä Kebabit Keban Ranskalaisilla Kesäkeitto Kongpo Prawn Konvehti Syöty Kakku Juotu Pillimehu Söin Ja Join Ite Kukhurako Masu Kananrintaa Nepalilaistyyppisellä Currykastikkeella Kuorrutetut Valkosipulikatkaravut Kuplavohveli Kylmäsavustettua Lohta Marinoituja Rapuja Ja Tillibriossi Laavakook Lakka Kakku Lemon chicken Lettuja Ja Jäätelöä Lihapullat Ja Perunamuusi Lohi Lohikonfetti Lohta Juureksia Ja Uusia Perunoita Lounas 10 50e Lounasbufee Mama Pizza Mansikoita Marmoroituhärkä Merirapukeitto Mesiangervo Jäädyke Mexicana Special Miedosti Savustettua Saksanhirven Fileetä Ja Maa-artisokkaa Mocca Mousse Mustajuurikeitto Nakkikastike Lisukkeineen Nan Naudanliha Nduja Pizza Nepalilainen Kahvi New York Juustokakku Ja Vadelma-suklaakakku Nordic Taco Omavalinta Pizza Omenapiirakka Päärynäsiideri Paistettua Lohta Tattirisottoa Ja Salsaverdeä Päivän Pizza Pakora Pannupizza Pasta Pehmyt Kinuskikastikkeella & Kahvi ×2 Peking Beef Pepper Steak Pesto Pika Paketti Pizza Pizza Kebabliha Vöner Vegaani Kanadöner Falafel Pizza Neljällä Täytteelä Poppadoms And Lager Beer Popular Foods in This Week Porkkana Kakku Porsaan Lapaa Quattro Stagioni Ravintola Vesilinnan Tapahtuma-aamiainen Reindeer Steak Revolution Burger Taustalla Chicken Burger Rice Cake Risotto Rullakebab Rullla Kebab Salaatti Salaatti Pizz Salad with Cloudberries and Cheese Salad with Grilled Fish Sandwich Shushi Sianliha Simpukkakeitto Sipisen Torttu Solomillo Al Cabrales Suklaafondant Ja Suklaamoussea Suklaamoussea Suklaatrifle Ja Lattejäätelöä Aprikoosisiirapilla Sweetpotato Chips Talon Grillipihvi Tapas Tapas Toast Skagen Tonnikala Pepperoni Rucola Punasipuli Valkosipuli Härkä Valkosipuli Katkaravut Valkosipulietanat Valkosipuliperunat Vaniljajäätelö Hopeatoffeekastikkeella Vaniljajäätelöä Vadelmakastikkeella Vegaani Vöner Kebab Vegaani Pizza Falafel Vegaano Pizza Vege Burger Vegetable Patty and Potatoes Vegetable Tofu Vihannes Salaatti Vihersalaatti Vöner Pizza Vuohenjuustobroileri Wine Beef with Milky Potatoes
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review