Sluurpy > Restaurants in Järvenpää > Kin Sushi

Review Kin Sushi - Järvenpää

Ketlyn Kass
Käyn joka kuukausi syömässä juuri tässä ravintolassa koska sushi on todella hyvä, mutta 1 tähden menetivat koska viimeiset kerrat on lattiatasot ja pöydät ollut likaisia jo 1h avaamisen jälkeen ja toisen tähden menettivät koska asiakaspalvelija hermostui kun emme ymmärtäneet kysymystä ennen kun edes voitiin tilata, että montako meitä on ja onko takana olevat henkilöt kanssamme kun yritti tarjoa isompaa pöytää. Olisipa voinut vain kysyä uusiksi eikä hermostua.
Arttu Miettinen
Tosi hyvää ruokaa ja erityisesti sushi vaikutti olevan parempaa sekä monipuolisempaa kuin Helsingin keskustassa. Käyn uudelleenkin ohi ajaessa. Harmi että paikka on vähän epäsiisti erityisesti vessan osalta.
joku paskaperse
Kumimaista ruokaa ja kurkku oli vanhan, sekä väljähtyneen makuista. Kala maistui ja tuntui, kuin olisi ollut esillä jo eilisestä. Kokit noukkivat astiat ja kolikot lattioilta samoilla hanskoilla, kun käyvät tupakalla pelaten taskubilistä.
KARI RANTANEN
Suttuinen. Sushit vähissä. Lämpimät ruuat mauttomia. Astioita pöydissä, henkilökunnalla kuitenkin aikaa räpeltää puhelimella. Valikoimaa olisi varmasti ollut jos olisin käynyt lounasaikaan. En suosittele enkä mene uudestaan.
Matti Oskari Saarinen
Viikonloppubuffet tyyris, mutta niiiin kiva paikka. Luovia ja perinteisiä susheja, erikoista lämmintä ruokaa mm. täydellisesti marinoitu tofu. Viihtyisä sisätila, ikkunalta voi ihmetellä katua, limuhanat (aika rare tällaisissa paikoissa), jäätelö jälkkäriksi.
Riikka Heinänen FIN
Lauantaina lounasaikaan syömässä. Hinta-laatusuhde ei ole kohdillaan. Epäsiisti yleisvaikutelma, naisten wc epäsiisti, keittiön käryt koko ravintolassa. En käy toiste.
\/
Erittäin mainio sushiriisi! Todella maukas, sopivasti etikkainen ja riisinjyvät erottuvat suussa hyvin (riisi ei siis niin sanottua "mössöä"). Tämän kanssa on tapahtunut selkeä parannus, sillä muutama vuosi sitten ei paikan sushi ollut mielestäni kovin ihmeellistä. Nyt oli oikein maukasta sushi kaiken kaikkiaan - mieltäisin yhdeksi pk-seudun parhaimmiksi sushipaikoiksi! Plussaa myös siitä, että buffetissa on tarjolla (oli ainakin nyt, kun minä kävin) jäätelöä ja kakkua! Lämpimät ruoat olivat myös perushyviä, ei moitittavaa niistä. Yhden tähden paikka menettää siitä, että hygieniataso ei ole varsinkaan nyt korona-aikaan tarpeeksi korkea: Ottimia olisi hyvä pestä ja vaihtaa väliajoin. Olivat aivan likaiset ja sotkeutuneet eri majoneeseihin. Ei ollut kiva ottaa lohinigiriä, kun niiden ottimet olivat aivan toisen sushin majoneesista sottaiset. Myöskin käsidesipullojen pitäisi olla näköisällä paremmin. Niitä ei muuten kukaan tajua käyttää.
Pete Rajala
Järvenpään parhaita ruokapaikkoja. Aina mielettömän hyvä ja monipuolinen buffetti. Ystävällinen palvelu. Ihan paras 👌
Kakut Kala Karitsanliha Salaatti
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review