#}
Sluurpy > Restaurants in Järvenpää > Kulmakonditoria

Kulmakonditoria - Järvenpää - Photo album

Tilasin yksinkertaisen feta-avokadosalaatin, avokadolime- kastikkeella, sain erittäin ylisuolaisen salaatin, jossa tuoreutta edusti runsaat jääsalaatin lehdet ja muutama avokaadosiivu. Lisäksi jostain oli kaadettu pistävän ja polttavan makuista lisäystä. En pystynyt syömään suolaisuuden ja etikkaisu
Ennen paikka ollut miellyttävämpi. Juomalista kadonnut ja lakritsi marengit, mitä aina tilasin. Myös muistan kaakaota saaneeni eri annoksina samoilla lisämausteilla, kuin lattekahvit. Tällä kertaa sain ylikaakaoisen juoman jossa jääpalikat seassa. (Eli ikään kuin toivoin jäälattea, mutta kaakaona.)
Palvelun taso on todella huonoa. Tilatessa meille kerrottiin, että noin 30minuutin odotusaika ruokatilauksille. Lopullinen odotusaika oli kuitenkin tunti. Mitään pahoitteluja emme saaneet ja henkilökunta mumisi jotakin kun ruokia kävi kyselemässä 55 min odotusajan jälkeen. Harmittaa palvelun taso si
Muistin aikaisemmasta kerrasta, että Järvenpäässä on huippukonditoria, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Ilmeisesti ruokakin on hyvää, koska oli melko täynnä ruokailijoita. Kannatti käydä Helsingistä asti.
Ystävällinen palvelu, hyvää kahvia ja ihanat viinerit
Oli makoisat syötävät hyvä latte. Ystävällinen henkilökunta. Aika täyttä, mut hyvin löyty kuitenkin pöytä.
Kiva kahvila, hyvät leivokset 😊
Palvelu on kyllä ystävällistä, mutta ei oikein sovellu lounaspaikaksi hetken mielijohteesta. Tiskiltä tilattuna klo 11.00 jonoa 40 minuuttia ruoan valmistumisissa, vaikka sisällä on asiakaspaikoista 10% käytössä. Verkkotilaus etukäteen on ihan must jatkossa.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures