Sakari Jahnukainen
Moi
14.6 kello noin 13 30 kävin hakemassa subwayn Kauniaisista. Kuulin asialliselta ja iloiselta harjoiitelijalta joka kysyi apua Viiviltä. Viivi teki subwayt erittäin huonosti kansi aivan levällään. Asiakaspalvelu ärsyisää eikä ollenkaan asiakaslähtöistä. Myös paprikaa löytyi vaikka emme todellakaan halunneet sitä. Näin kävi myös edellisenä päivänä. Toivottavasti Viivi parantaa palveluasennettaan.
Nimetön Henkilö
Töykeä palvelu alusta loppuun itse ravintoloitsijalta ollut jo useamman vuoden eikä näemmä mikään ole muuttunut. Sen sijaan jos erehdyt ravintolaan erikoisaukioloaikoina ja erehdyt viipymään sulkemisaikaa pitempään aukioloajoista tietämättömänä, seurauksena valot sammutetaan kesken ruokailun ja käsketään ravintoloitsijan toimesta poistua, koska "meillä on omakin elämä".
Lisäksi huokaillaan ääneen, jos hetkenkin vilkaiset hinnastoa pohtiaksesi ostaako lähdevesi, jota ei ole saatavilla vaikka hinnastossa maininta, vai bonaquaa hanasta, joka sekin loppu.
Aiemmin pahvisten, ilmaisen subin juoman ostavalle tarjoavien lappujen aikaan näiden väitetty valheellisesti saman kaverin toimesta vanhentuneen, vaikka korttiin oli selkeästi kirjoitettu myöntämispäivämäärä ja sen myötä useampi kuukausi voimassaoloaikaa, mutta kun ei siitä ravintola tienaa tarpeeksi, niin yllättäen "ei ole voimassa". Täytyykin tuhlata 4000+ pistettä tässä ravintolassa ilmaisten subien muodossa, kun niistäkään ei jää ravintolaan euroja.
Suosittelen välttämään paikkaa viimeiseen saakka ja syömään ihan missä tahansa muussa ravintolassa, vaikka seuraavaksi lähimmässä Subwayssa, mutta EI Kauniaisten Subwayssa. Huonommaksi ei voi mennä, varsinkaan, kun ravintoloitsija ei itsekään ymmärrä, mitä tekee väärin. Valtaosa muista pk-seudun Subwaysta toista ääripäätä - onneksi.
An error has occurred! Please try again in a few minutes