Sluurpy > Restaurants in Kolari > Y1 Ravintolamaailma

Review Y1 Ravintolamaailma - Kolari

Juhani Lehtonen
Kävimme päivän laskettelun ohessa pitämässä täällä lounastauon. Valinnan varaa oli tarjolla aika mukavasti, ja päädyimmekin lopulta seuraaviin ruokiin: Lihakeittolounas noutopöydästä, poro-ramen-keitto. Varsinaisesta keittolounaasta ei ollut mitään tietoa, että mitä keittoa oli tarjolla, mutta kun kävi noutopöydästä raottamassa keittoastian kantta, paljastui kyseessä olevan lihakeittoa kasviksilla. Keittolounas oli ihan syötävää kovaan nälkään, mutta keiton maut olivat vaimeita ja mitättömiä. Nälkä kuitenkin lähti. Poro-ramen ala cartesta oli todella iso pettymys. Ruoka näytti jokseenkin lupaavalta lautasella, mutta maku oli surkea. Kaikki ruoka-aineet lilluivat oudossa ihan kuin ruskeasta lihaliemikuutiosta valmistetussa keittonesteessä. Myös keitossa olleet sienet olivat oudon makuisia. Ruoka jäikin osittain syömättä.
Juha Olkkonen
Paikka on mukavan väljä, pöytiä on siirretty etäämmälle toisistaan. Siitä pointsit. Otimme lounasbuffan ja se oli viime vuoteen verrattuna pettymys. Keitto oli jauhoista parsakeittoa ja pitsanpalat varsinkin vege onnettomia. Salaattiosasto oli parasta antia ja sitä voi ihan suositellakin. Muina päivinä söimme muualla kuitenkin. Toivottavasti ensi kaudella on taas asiat täällä paremmin!
Paula
Lounasbuffet oli todella vaatimaton, mutta kallis. Eli n.16€ aikuinen! Pepperonipitsasta puuttui pepperoni. Oli vain chilitahamöykkyjä. Muut pitsat mauttomia. Poropita sai kehuja. Y1 hampurilainen oli herkullinen. Tofu-ramen hyvä mutta vähän mauton. Pitkä odotusaika. Sijainti ihanteellinen.
Ilari Iso-Junno
Tunnin joutui odottamaan ruokaa. Jonosta ei annettu mitään etukäteisvaroitusta. Ilmeisesti buffetkin olisi ollut tarjolla jossain, että olisi päässyt heti syömään, mutta tästä ei mitään mainintaa/kylttiä missään.
Markku Ruuskanen
Söin lounaan. Laitosmainen fiilis. Ruoka keskinkertaista, hintaan nähden huonoa oikeastaan. Lisätähti näkymästä, joka ikkunapöydästä on hieno kun oli hyvä sää.
M A
Vähän hallimainen, ei kovin kodikas. Tässä ravintolassa ei ole liukas lattia laskettelumonoilla tepastella, mutta ravintolan hinnat saattaa heittää selälleen! 0,5 l limu 4,5€ ja ranskalaiset 5€, ranskalaisten korilla on kokoa, mutta ranskalaisia hieman pohjan peittona... Viereisen pöydän Ranskalaiset (hassu sattuma) ihmettelivät kahta korillista ranskalaisia.. Juttelivat Ranskaa ja näyttivät käsillä, muka kukkurallista koria ranskalaisia ja nauroivat päälle... Meillä vaihtui 4 kpl 0,5 l limua ja kahdet ranskalaiset yhteen pulloon limua ja yhteen "korilliseen" ranskalaisia.. En tiedä missä syksyn kokouksessa päätettiin 0,5 l limun hinnaksi 4,5 €, mutta menkääpä peilin eteen ja kysy peilikuvalta.. Menikö hinta vähän pitkäksi?
Tapio Saarela (Tapsa)
Nälkäisen ja janoisen keidas, pororamen yllätti varsin positiivisesti
Mikko Jokinen
Hinta laatusuhde on täällä hyvä. Tiettyjä ruokia pitää kyllä varautua välillä jonottamaan jos kaikki sattuu samaan aikaan syömään.
Hampurilaiset
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review