Sluurpy > Restaurants in Kotka > Keisarinsatama

Review Keisarinsatama - Kotka

anniina ilmasti
Menimme (2 henkeä) lounasaikaan arkipäivänä syömään. Maksettuamme siirryimme saliin jossa huomasimme: leipä oli loppu, keitto oli loppu, kaikki lämminruoka oli loppu paitsi pakastevihannekset, salaattipöydässä oli tyhjä kurkkukulho koko ruokailun ajan ja jälkiruoka oli loppu, salaatinkastikkeena vain balsamico. Otimme porkkanaraastetta ja vihreää salaatinlehteä sekä pastasalaattia joka ei maistunut millekkään. Söimme hitaasti ja noin puolen tunnin kuluttua lämmin ruoka (kasvispihvit joiden kanssa piti olla tzatsikia mitä ei koskaan tullut sekä perunajauhelihalaatikkoa jossa oli aivan liikaa suolaa,jäi syömättä). Kahvia oli termoksessa mutta se oli haaleaa ja kermakannu oli tyhjä. Koitin keksiä jotain mikä ei olisi mennyt pieleen tällä käynnillä ja se oli ystävällinen kassahenkilö mutta hänen olisi pitänyt infota jo maksuvaiheessa että kaikki on toistaiseksi loppu. Kaksi käyntiä yhdessä ensimmäinen ja viimeinen.
Jaana M. Almasri
Hieno miljöö, rannan tuntumassa. Vanhan olutpanimon rakennuksessa. Lounasaika klo 15.00 saakka kesällä. Hyvä ruoka ja mukava palvelu. Ikkunoilla vanhoja pulloja ja etikettejä tauluina muistuttamassa vanhoista ajoista.
Anna Heikkilä
Aivan ihana, historiallinen miljöö. Ruoka erittäin hyvää ja meidän kohdalla ainakin palvelu myös ystävällistä ja nopeaa. Koiran kanssa matkustavana plussaa myös koiraystävällisyydestä (ainakin terassille sai ottaa koiran), tarjottiin myös koiralle vettä ilman pyytämistä. Menisin ehdottomasti uudestaan.
Aino-Kaisa Lonka
Ruoka oli hyvää. Yksi piste pois siitä kun palvelun saaminen kesti todella kauan. Kun meidät vihdoin huomioitiin ja ohjattiin pöytään niin palvelu oli hyvää ja burgerit oli maittavat!
Anne P
Ihanalla sijainnilla ! Lounasta, iso terassi veden äärellä, hyvä lounas, kokous- ja juhlatiloja monessa kerroksessa.
sirpa Tuori
Klo 13 torstai 28.7. Meillä oli pöytävaraus, mutta varauksella ei saanut pöytää valoisalta ikkunaseinältä .😣 Paikka oli täynnä ja meluisa. Tarjoilijoita oli kenties liian vähän, koska palvelu oli hidasta ja buffetpöytä epäsiisti. Söimme savulohta ja lehtipihvit.arvosana 3/5. Kun ruoka tuli, tarjoilija ei tarkistanut onko pöydässä aterimet kaikille. Koska veitset puuttui, hain itse naapuripöydästä. En tiedä, miksi menisin uudestaan.
Jenna Heinonen
Palvelu hidasta ja asiakaspalvelutaidot oli kesätytöllä vielä vähän hakusessa. Odotimme ruokaa reilun tunnin, vaikka asiakkaita ei ollut lisäksemme kuin muutamia. Käytiin iltapäivällä n. klo 15 maissa (3hlöä) ja lounastarjoilun astiat olivat edelleen korjaamatta. Ei antanut kovin hyvää kuvaa ensikertalaiselle. Otimme alkuun ravunpyrstöjä, jossa siis oli hurjat 4 kpl ravunpyrstöjä ja kyse oli pikemminkin öljyisestä keitosta. Pääruoaksi otimme pastaa, toinen vuohenjuustolla ja toinen ravuilla (rapupastassa oli sama annos lisättynä pastaan kuin alkuruoka oli ja lillui öljyssä). Pastaan ei ollut lisätty ollenkaan suolaa. Kolmas meistä söi kuhaa. Ei ollut kummoinen annos. Ainoa positiivinen asia jonka panin merkille oli koiraystävällisyys, tosin vesiastian tuominenkin näytti kestävän melko kauan...
Antti Suhonen
Palvelu ala-arvoista. Tarjoilijat eivät huomioineet kun tultiin. Ruokalistojen ja tarjoilun perään piti käydä kyselemässä kun 20min kukaan ei huomioinut. Harmillista kun näin upeassa miljöössä oleva ravintola menee pilalle ala-arvoisen toiminnan vuoksi! Ruokaa ei voi arvioida, kun ei ole vielä saatu ruokaa 😂😂
Hampurilaiset Kala Kebabit Lohi Pasta Pesto Pizza Salaatti Voileipiä
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review