Sluurpy > Restaurants in Kuopio > Panza Kuopio

Review Panza Kuopio - Kuopio

Rauni Myllynen
Tämä ravintola on ihan omaa laatuaan niin ruuan kuin sisustuksen suhteen. Palvelu on myös todella huippu luokkaa eli ystävällistä ja rentoa. :) Ps. juomat ovat jotain aivan käsittämättömän hyvää.
Laura Aho
Hyvin laadukasta ja maistuvaa ruokaa. Ihania omaperäisiä toteutuksia ja sitä aitoa meksikolaista parhaimmillaan! Suosittelen tekemään pöytävarauksen ravintolaan.
Tauno Kukkonen
Hyvän näköinen teemaan sopiva sisustus. Ruoka oli maukasta ja palvelu asiallista. Ainua haittapuoli oli se että hot sauce pullot olivat kaikki aika tukossa ja likaisia. Hyvä kokemus suosittelen👍
Pasi Kauppinen
Hyvä ruoka ja leppoisa ilmapiiri. Ilman varausta kasilta perjantai iltana sai vielä pöydän, mutta pöytävaraus on enemmän kuin suositeltavaa. Ripsit oli makoisat, joku kohta oli menny ihan pikkasen pitkäksi paistossa, siksi ei tullut täysiä tähtiä. Talon vaihtuva sorbet oli sitruuna, maistu oikeesti sitruunalle, todellakin kokeilemisen arvonen.
Hanna Viljanen
Tacoja on maistettu possulla, naudalla ja kalalla, jotka olibat herkullisia. Aidot maissitacot iso plussa. Tulisuutta pystyi itse lisäämään kastikkeilla, joten kaikille sopivaa. Paikka on rento ja palvelu todella ystävällistä. Suosittelen!
Mika Latvala
Oikein mainio kokemus myös matkailijalle. Kesäaikaan harmillisesti lounasta ei ollut tarjolla (tarkista nettisivuilta), mutta nälkä iski kuitenkin sopivasti avaamisen tienoolle. Palvelu erinomaista, jopa nuoriso huomioitiin hienosti. Ruoka oli mainiota, jopa kasvisvaihtoehto löytyi.
Esko Latvala
Tuli heti tervetullut tunne kun astui sisään. Paikka on upean näköinen luovan sisustuksen ansiosta ja erottuu muista. Ei tullut tylsää odotellessa. Ruoka on tosi hyvää ja palvelu oli loistavaa ja ystävällistä. Annoskoot ovat hyviä. Suosittelen lämpimästi!
Samu Surma-aho
Pöytävarauksen sai tehtyä, ruoka oli hyvää mutta tarjoilijoita ois saanut olla enemmälti
Kirsi Haapsaari
Ensimmäinen Kuopion ravintola, jonne olen koiran kanssa lounaalle päässyt. Lounas oli erittäin hyvä, koiralle tarjoilija toi vesikupin ja lelun. Käyn toistekin!
Nina Johanna Savolainen
Pakko antaa kyllä paljon kehuja!! Kävimme ystävän kanssa syömässä ennen teatteriin menoa ja olimme molemmat tyytyväisiä. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta ja halusin kokeilla, joten päädyimme Panzaan. :) Heti sisälle mentyämme meidän toivotettiin tervetulleiksi ja ohjattiin pöytään (meillä oli pöytävaraus). Tarjoilija oli rempseä ja istahti pöytään viereen kyselemään, että "Mitäs myö syötäisiin?" mikä teki vaikutuksen, turha pönöttäminen ei oikein iske muhun ;-) Ruuat oli todella hyviä, täyttäviä ja tulivat nopeasti. Jälkiruokaa maistellessa olimme ensin hieman hämillämme, koska meillä oli hieman erilainen ajatus mausta, mutta namia oli ja upposi kitusiin aika vauhdilla. Navat tuli täyteen ja palvelu oli ihan plus plus. Aivan varmasti uudelleenkin syömään! :-)
Saara Liukkonen
Positiivinen yllätys! Loistava palvelu, viihtyisät puitteet ja hyvä ruoka. Itse en välttämättä olisi edes varausta tehnyt nettisivujen perusteella, mutta onneksi mukana oli ihmisiä, ketkä tiesivät mihin meitä veivät.
Juni Sinkkonen
Kiitos oivallisesta palvelusta ja maukkaasta ruoasta! Tilaamaani vegaaniannokseen oli erehdyksessä laitettu raejuustoa, mutta sain uuden annoksen nopeasti ja talo tarjosi sen. Jäi hyvä mieli, kelpaa mennä toistekin!
Jussi Peisa
Panza laittoi Mexico genren Suomessa ihan uudelle levelille. Loistava palvelu kruunasi ruokatuokion raviintolassa. Iso suositus, jos Kuopiossa päin liikut.
Vilma Pääkkö
Mainio mesta! Luulin olevani Jenkeissä, mut olinkin Kuopiossa. Lämmin suositus etenkin cevichestä ja RPS IPA:sta. 😍
Sini Loponen
Henkinen kotini: Värikäs, sopivasti äänekäs (minä en aina niin sopivasti), rento, yksinkertainen, monimutkainen, raikas, maukas. Yksinkertaisesti paras. Tänne kannattaa tulla kauempaakin (itse tunnin matkan päästä).
Harri Pynnönen
Erinomaiset maut ja tuoreet raaka-aineet loistavalla palvelulla höystettynä 👍
Saara Hanhela
Hyvät raaka-aineet, loistava kombo mausteisuutta ja ripaus raikkautta. Ilmapiiri rento ja miljöö kiinnostava. Cocktailit ihan omaa luokkaansa!
Iita Sallinen
Parasta meksikolaista ruokaa, rento tunnelma, hyviä tyyppejä ja letkeää musiikkia! Meksikolaiset ritarit kruunaa illan <3
Aino Korhonen
Hyvän mielen treffipaikka 5/5, palvelu ja ruoka bueno.
Heli Rytkönen
Viihtyisä ja persoonallinen miljöö, mukava henkilökunta ja maukas ruoka.
Miisu Seppänen
Aidon rehellisiä makuyhdistelmiä ja huikea sisustus. Pidin paljon. Vieläkin hymyilyttää :) <3
Ritva Kumpulainen
Tyttären kanssa lounaalla, ja ruoka oli hyvää, tuoretta ja maistui � kiva ja huolehtiva henkilöstö.
Antipasti Bruschette Etanat Hampurilaiset Iskender Kebab Kakut Kala Karitsanliha Kebabit Pannukakut Pasta Pasta carbonara Pesto Salaatti Sianliha Siivet Souvlaki-varras Tacot Tapas Tiramisu
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review