Sluurpy > Restaurants in Kuopio > Rosso Kuopio

Review Rosso Kuopio - Kuopio

Marko Karvonen
Tein pöytävarauksen etukäteen ja hyvä niin. Lauantai ja lounasaika, joten väkeä oli aika paljon. Vaikka ruokia jouduttiin odottamaan 45 minuuttia, oli hyvä, että tarjoilija kävi tämän meille rehellisesti kertomassa. Lapsia ei onneksi kauheasti haitannut, sillä heillä oli omat lelut mukana. Pääruoat olivat hyviä ja maistuvia. Yhden tähden tiputan siksi, että kun tilasimme jälkiruoat ja maksoin jo laskun, niin meitä palvellut nuori tarjoilija jätti meidät "roikkumaan" eikä hoitanut kahveja ja jälkiruoka enää meille. Jälkiruoka jouduimme odottelemaan yli puoli tuntia, kunnes vihdoin saimme mitä olimme tilanneet. Tästä lapsiakin turhauttaneesta odottelusta putoaa toinen tähti. Toisen tähden putoamiseen vaikuttaa myös se, että suklaakakku oli kylmä ja erittäin kova. Tyttäreni ei saanut sitä lusikalla lohkaistua, vaan minun piti paloitella sitä ruokaveitsellä. Käsittääkseni kyseinen annos tarjoillaan lämpimänä ja pehmeänä eikä kylmänä ja kovana. Toivottavasti kiinnitätte näihin asioihin jatkossa huomiota.
Toni Järviluoto
Käynyt täällä lapsesta asti. Välillä kaipaan rosson pannupitsoja, esimerkiks bbq chicken. Ei oo se perus pitsa omaan makuun niin hyvä. Mutta kyllä sieltä erittäin hyviä pitsoja löytyy 👌
Mari Hyttinen
Vastikään uudistettu Rosso on mainio paikka lounastaa. Se on nyt hieman valoisampi kuin ennen ja sisustus melko rouhea, rustiikkinen. Lounastarjoilua on muokattu ja uudistettu. Salaattibuffet on kokenut myös pienen parannuksen. Kävin viimeksi lounasaikaan, lounaslistalla on useita vaihtoehtoja ja toki voi valita annoksensa menusta, jollei lounasvaihtoehdot riitä. Kuvissa annos vuohenjuustobroileria ja annos grillattua lehtipihviä (tjsp) menusta, olivat oikein maukkaita.
Markku Jäntti
Pollo BBQ pizza oli oikein maistuva. Ruokailijoita oli aika paljon, mutta palvelu oli nopeaa ja ystävällistä.
mauricio esqueda
Ystävällinen palvelu, siitä annan yhden tähden. Muuten palvelu on todella hidas ja ruoka aivan surkea (joka korostuu entuudestaan kun katsoo hinnat), sitä paitsi mokasivat sitten, etten saanut mitä olin tilanut. Tämä oli toinen kerta kun käyn vuoden sisällä, ja se jää viimeiseksi.
Miia
Pullo-oluet aina lämpimiä, aina pitää huomauttaa samasta asiasta ja se oli jo kolmas kerta. Raastepöytä oli koluttu tyhjäksi jo klo 14 aikaan, sanoin asiasta jonka jälkeen se täydennettiin. Eikös se kuulu henkilökunnan tehtäviin tarkistaa.? Henkilökunta nuorta, ei ole ehkä kunnon otetta työstä vielä. Pizza ihan ok.
mikko petäjäkangas
Rosso ei pettänyt taaskaan. Pastaa ei voinut tehdä lasten annoskoossa, alkuruoka tuli pääruuan jälkeen, jota tunti odotettiin. Ruoka saatiin suolaa lisäämällä jotenkin syötyä. Nyt ehkä tajuan äänestää jaloilla kun vielä palvelu oli luokattoman huonoa.
Tuula Eronen
Ravintola viihtyisän oloinen remontin jälkeen. Tullessa ohjattiin valitsemaan mieleinen pöytä. Tilattiin ulkofile pihvit, peruna vaihtoehtona oli ainoastaan ranskalaiset. Aterian hinta oli 27 euroa, kallis siihen nähden mitä oli tarjolla. Pihvi oli kypsä, vaikka tilasimme medium pihvit. Annoksessa oli myös hieman salaattia. Eipä tarvii taas vähäänaikaan Rossoon mennä.
Antipasti Bruschette Etanat Hampurilaiset Iskender Kebab Kakut Kala Karitsanliha Kebabit Pannukakut Pasta Pasta carbonara Pesto Salaatti Sianliha Siivet Souvlaki-varras Tacot Tapas Tiramisu
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review