#}
Sluurpy > Restaurants in Lahti > Taivaanranta

Taivaanranta - Lahti - Photo album

Tähtiä lähti nyt valitettavasti ruoan takia. Omaan makuun ankka tai tilalle saatu kala-annos ei nyt kutkutellut makunystyröitä. Myös hinnat tuntui olevan taivaissa. Jälkiruoka oli hintaan nähden aivan liian pieni. Vaikkakin onneksi maultaan parempi kuin pääruoat yhteensä. Ravintola sijaitsee hyväl
Ankanrinta-annos oli täydellinen👍Ja jälkiruoka oli myös huippua👍Ikinä en ole vastaavaa cremebruleeta saanut...niin hyvää oli🤩Kiitos keittiölle👍ja ystävällisellä pöytäpalvelulle💝💝
Käytiin ekan kerran Taivaanrannassa syömässä vasta vähän aikaa sitten, joka olikin ihan huippu hyvä kokemus. Taivaanranta on yksi Lahden parhaimpia ravintoloita. Ruoka oli todella hyvää ja jälkiruoka vieläkin parempaa. Aion todellakin mennä tänne uudestaan syömään.
Olen käynyt ravintolassanne useita kertoja ja palvelu on aina ollut todella hyvää ja ystävällistä. Ruoka on ollut myös erittäin maistuvaa ja annokset kauniisti koottuja. Toisin oli eilen palvelun suhteen; todella töykeää palvelua saimme vanhemmalta naispuoliselta tarjoilijalta. "Ette varmaan juo muu
Useasti käydään lounaalla vaimon kanssa täällä, koska lounaat salaattipöydän kera ovat hyviä ja jopa erinomaisia. Tosin nyt tänään Ma 18.7. jäi homma ovelle asti, oli hieman koppavaa palvelua vanhemmalta naishenkilöltä, että päätettiin jatkettiin toisaalle. Yleisesti palvelu on Taivaanrannassa ihan
Kävimme syömässä 9 hengen seurueen kanssa. Ennakkoon varattu pöytä ja muu sali aika hiljainen. Miljöö oli miellyttävä ja ruoka oli 4/5, eli hyvää. Ongelmaksi muodostui palvelun h-i-t-a-u-s. Alku-, pää- ja jälkiruokien väli oli luokattoman pitkä. Olisiko ravintoloiden resurssiongelmat syynä tähänkin.
Loistava paikka ja oli kiva käydä tsiigaa Berreleita, on se uskomatonta miten hienosti saadaan viskiä yms. Loistava palvelu ja todella ammattilaisia kaikki. Ihan kuin kaikilla olisi kaikki palaset kohdallaan siksi kaikki toimii ja se näkyy. Ehdoton suosikki ja suositus! Kiitos teille
Teerenpeli-ketju ei petä! Huippuluokan lounaspaikka keskeisellä sijainnilla. Ravintola on sisustukseltaan erittäin tyylikäs, ja palvelu oli ystävällistä.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures