#}
Sluurpy > Restaurants in Lahti > Ravintola Pikku Makalu

Ravintola Pikku Makalu - Lahti - Photo album

Todella maittava ja runsas annos. Annos myöskin sopivan tulinen omaan makuun 🌶️🌶️. Henkilökunta ystävällistä sekä asiakkaan huomioivaa. Rohkeasti kokeilemaan 👏
Ruoka oli todella hyvää, ja pöytään tuotu chilikastike oli todella hyvä lisä. Sillä sai säädettyä ruuan tulisuutta. Ilmainen nepalilainen tee kuului ruokaan. Tee oli erittäin maukasta, vaikkakin omaan makuuni olisi saanut olla hieman tulisempaa, mutta siis erittäin hyvää! Same in English: Food was
Todella hyvää ruokaa! Paljon gluteenittomia vaihtoehtoja ja todella ystävällinen palvelu.
Täällä ollaan käyty syömässä monta kertaa, eikä koskaan ole tarvinnut pettyä. Ystävällinen palvelu kruunaa kokonaisuuden. Listan tulisuuslogot kannattaa ottaa vakavasti, jos ei ole tottunut vahvasti maustettuun ruokaan. Eli nekin toimivat kuten pitää. Mielestäni Suomen parhaita nepalilaisia ravintol
Lauantai klo 16. Luulisi, että raita olis tuoretta, samoin liha. Huomasin, että lammas oli lähinnä jänteistä ja sitkeää ja raita oli yhtäaikaa vetistä, kokkareista ja hapanta. Palvelu oli ainoa mikä toimi. Vessan siisteys antoi myös toivomisen varaa. Vessan kunto kertoo usein myös muusta siisteydest
Erittäin hyvää ruokaa. Naanleipä myös hyvin valmistettua ja sitä saa myös valkosipuli twistillä. Suosittelen kokeilemaan.
Todella mukava ja viihtyisä pieni ravintola, aivan Lahden keskustassa. Ruoka oli todella maukasta ja aitoa nepalilaista. Palvelu oli asiallista, kohteliasta ja asiakkaan huomioivaa. Täydellinen ruokailukokemus ja vahva suositus kokeiltavaksi.
Erinomainen butter chicken sekä päivän erikoinen. Lisäksi sai myös lasten annoksen.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures