Sluurpy > Restaurants in Lahti > Cafe Charlotta

Review Cafe Charlotta - Lahti

Carita Salmari
Kahvila on mukana ResQ-palvelussa. Ostin sitä kautta lounasruokaa, joka oli herkullista ja hinta-laatusuhde paikallaan. Yksi tähti puuttuu, koska en ehtinyt yhtään perehtyä sisätilaan ja tunnelmaan. Palvelu oli hyvää.
Simo-Pekka Patrikainen (Sir Simon)
Hyvä salaattipöytä, kaksi lämminruokavaihtoehtoa. Broileripasta olisi kaivannut lisää mausteita, muuten oikein maukas. Jälkiruuissa mukavasti vaihtelua eri päivinä - ei aina sitä samaa kiisseliä. 😉 Paljon väkeä klo 11-12.
Julian Jokela
Halvempi hinta kuin monessa muussa ravintolassa käsittämättömän hyvästä ja monipuolisesta lounaasta. Suosittelen katsomaan viikottaisen lounasmenun.
Kari Surakka
Loistava lounasravintola. Salaatit ovat tuoreita, salaattipöydän valikoima on kattava ja usein löytyy jotain uutta kokeiltavaksi. Ruoka on ollut aina maistuvaa, paikoin mahtavaa. Jälkiruoka on myös hyvä ja kahvia saa sekä tummalla että vaalealla paahdolla. Ainoat miinukset tulevat tilan puutteesta, isommalla porukalla voi olla vaikea mahtua samaan pöytään. Vakiopaikka, eikä suotta. (Lounaan hinta kirjoitushetkellä 9.20€)
oili Tontti
Lounas pettymys 18.5.Kana kuivaa ja kylmää.Leipä oli loppunut.Tarjoilija kertoi lisää leipää olevan uunissa tulossa , mutta eipä näkynyt.Myöskään ei näkynyt jälkiruokaa.Listan mukaan piti olla pannaria.Vatsan sai täyteen , mutta eipä muuta.Olisimme toivoneet myös enemän makua.
Kimmo Kemppainen
Hyvää kotiruokaa
Petri Jakku-Hiivala
Maukasta ruokaa ja ystävällinen palvelu. Voisiko lounaslinjastoa kehittää paremmin toimivaksi? Nurkkaus on aika ahdas ja jonotus kestää aika kauan.
Mikke Tanska
Erinomainen lounas ja mukava henkilökunta. Kiivaimpaan lounasaikaan on toisinaan vähän ruuhkaista ja ruuanhaku noutopöydästä vaatii tällöin jonkinmoista pujottelua. Muutoin erittäin hyvä lounaspaikka.
Ankka Broilerin siipiä Bruschette Hampurilaiset Jäätelö Kakut Kala Karitsanliha Kebabit Lohi Naudanliha Pasta Pesto Risotto Salaatti Siivet Simpukat Tapas
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review