#}
Sluurpy > Restaurants in Lappeenranta > Linnoituksen Krouvi

Linnoituksen Krouvi - Lappeenranta - Photo album

En suosittele. Kokeiltiin vieraiden kanssa. Osa menun tuotteista loppu. Pöydät likaiset. Ruuan tulo kesti 55min. Vain muutama asiakas meidän lisäksi. Kolme tarjoilijaa. Aikaa olisi pitänyt olla. Gluteeniton tietous heikko. Ei tarvitse mennä uudestaan. Netissä kehutaan huippu kokilla, jota ei enää si
Käytiin 8.7.2020 klo 16 kuuden hengen voimin syömässä iltasella. Ruokaa tilatessa kaksi annosta oli loppu, naudan pihvi ja muikut. Tarjoilijat vaihtuivat ja niitä oli liian vähän. Pöydät haalistuneet ja likaiset. Ruoka oli hyvä ja kohtuu hintaista. Moni joutui odottamaan turhan kauan vähäisen henkil
En voi suositella kyseistä ravintolaa. Vain jokunen asiakas ja useat listan tuotteista tuntui olevan lopussa sekä tarjoilu oli hakusessa. Ruoka ei ollut hintansa arvoista, vaan kuivaa ja heppoisesti tehtyä. Sääli noinkin hienossa miljöössä toimivalta ravintolalta. Yksikin alansa ammattilainen voisi
Lohiannokseen hieman "painostettiin", mutta kun muikkuja saisi kuulemma gluteenittomana niin valitsimme ne. No leivittämättömiä muikkuja ei sitten ollutkaan ja kana-annoksen riisikin oli loppu, joten otin lohen ja sain siitä kunnon vatsataudin.
Kävimme noin kuukausi sitten syömässä neljän hengen porukalla. Ruoka oli kaikilla erinomaisen hyvää, siitä antaisin viisi tähteä, mutta palvelussa olisi ollut hyvin paljon kehitettävää. Ravintola ei vaikuttanut olevan todellakaan täynnä mutta palvelua ei silti tuntunut saavan. Alkuun saimme palvelua
Ruoassa kesti 1,5 tuntia melkein tyhjässä ravintolassa, palvelu hidasta ja ei kertaakaan tultu kysymään lisätilauksia ja tarkistamaan pöydän kuulumisia vaikka töissä oli ainakin kaksi tarjoilijaa. Ruoka oli mautonta, pizzaa ei voi kutsua pizzaksi, valkosipulikanassa ei valkosipulia ja toinen kastike
Kävimme kaksi päivää sitten ja petyimme todella pahasti. Perustelut hitaalle palvelulle oli se, että ulkona olevia pitää palvella (me olimme sisällä). Ruoat olivat mauttomia. Vierailusta jäi todella ikävä fiilis.
Pöydät ahtaasti ja wc tilat pienet/ahtaat sekä liian vähän suhteutettuna siihen jos ravintola on täysi. Ahtaudesta tähtien pudotus. Ruoka erinomaista ja myös ruoka-aineallergiset mm. keliakia huomioitu. Kaikki ruoat laktoosittomia. Pienehkö parkkipaikka, mutta auton saa kyllä hyvin muuallekin ja läh
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures