Sluurpy > Restaurants in Lappeenranta > Linnoituksen Krouvi

Review Linnoituksen Krouvi - Lappeenranta

harri .karppanen
En suosittele. Kokeiltiin vieraiden kanssa. Osa menun tuotteista loppu. Pöydät likaiset. Ruuan tulo kesti 55min. Vain muutama asiakas meidän lisäksi. Kolme tarjoilijaa. Aikaa olisi pitänyt olla. Gluteeniton tietous heikko. Ei tarvitse mennä uudestaan. Netissä kehutaan huippu kokilla, jota ei enää siellä ole. Normi ABC tai neste voittaa. Ruoka aivan mautonta ja liha kuivaa. Tähti näköalasta. Aika harvoin annan näin paljon negaatiota.
Kari Korhonen
Käytiin 8.7.2020 klo 16 kuuden hengen voimin syömässä iltasella. Ruokaa tilatessa kaksi annosta oli loppu, naudan pihvi ja muikut. Tarjoilijat vaihtuivat ja niitä oli liian vähän. Pöydät haalistuneet ja likaiset. Ruoka oli hyvä ja kohtuu hintaista. Moni joutui odottamaan turhan kauan vähäisen henkilökunnan takia. Kesälomalaisia on paljon liikkeellä, etenkin näin koronan jälkeisenä aikana. Kun halusimme GT niin gini oli loppu ja kun konjakkia tilasimme niin ei ollut konjakkilasia joten perusvesilasista juotiin. Mikä ravintola tekee tämän? Myös kahvi oli haalea, mikä johtuu henkilökunnan kiireeltä. Olimme maksamassa käteisellä niin sanottiin et ei meillä ole vaihtorahaa! Ympärillä on paljon vaihtoehtoisia ravintoloita niin en uskaltaisi tehdä näitä virheitä jos olisin ravintoloitsija.
Kari Pulkkinen
En voi suositella kyseistä ravintolaa. Vain jokunen asiakas ja useat listan tuotteista tuntui olevan lopussa sekä tarjoilu oli hakusessa. Ruoka ei ollut hintansa arvoista, vaan kuivaa ja heppoisesti tehtyä. Sääli noinkin hienossa miljöössä toimivalta ravintolalta. Yksikin alansa ammattilainen voisi pelastaa tuon toiminnan niin, että asiakkaat eivät pettyisi. Kuuntelun mukaan emme olleet läheskään ainoat asiakkaat, jotka toimintaa ihmettelivät. Sääli.
Minna Rautomäki
Lohiannokseen hieman "painostettiin", mutta kun muikkuja saisi kuulemma gluteenittomana niin valitsimme ne. No leivittämättömiä muikkuja ei sitten ollutkaan ja kana-annoksen riisikin oli loppu, joten otin lohen ja sain siitä kunnon vatsataudin.
Marsa
Kävimme noin kuukausi sitten syömässä neljän hengen porukalla. Ruoka oli kaikilla erinomaisen hyvää, siitä antaisin viisi tähteä, mutta palvelussa olisi ollut hyvin paljon kehitettävää. Ravintola ei vaikuttanut olevan todellakaan täynnä mutta palvelua ei silti tuntunut saavan. Alkuun saimme palvelua nopeasti ja jopa ihmettelimme palvelun kiireettömyyttä: tarjoilija seisoi pöytämme vieressä ruokalistat tuotuaan ja odotti siinä kunnes päätimme ruokien suhteen ja teimme tilauksemme. Juomien ja ruuan tilaamisen jälkeen henkilökunta tuntui kuitenkin vain katoavan jonnekin. Huomasimme muiden ulkona istuneiden päivittelevän samaa ja meidän jälkeen tulleet lähtivät jopa itse etsimään tarjoilijaa kun palvelua ei näkynyt eikä kuulunut. Tilaamamme Coca-Cola oli lisäksi lämmintä. Ruuan saamisessa kesti tunti, mikä oli tarjoilijan (tympeän vastauksen) mukaan aivan tavallinen odotusaika. Tälläisistä odotusajoista olisi hyvä ilmoittaa etukäteen asiakkaalle, näin on usein toimittu muissa ravintoloissa. Jos tietäisi odottaa tunnin odotusaikaa niin siihen osaisi suhtautua paremmin. Vaikka teimme tilauksen yhdessä, niin ruuat tuli pöytään aivan eri aikoihin. Ensimmäisenä tuotiin lasagneannokset, jotka olivat kooltaan suhteellisen pienet. Siinä sitten seurueemme odotti hetken että loput ruuat tulisivat mutta ei kuulunut. Lasagnen saaneet alkoivat siis syömään annoksiaan liioitellun hitaasti jotta eivät olisi jo valmiita kun toisten annokset tulevat. Lopulta kun toiset annokset (valkosipulikana ja kasvisannos) tulivat, ei lasagnea ollut enää juuri mitään jäljellä syöjien viivyttelystä huolimatta ja sekin oli jo kylmää. Kaiken lisäksi toiset annokset olivat isoja verrattuna lasagneannoksiin. Lasagneannoksen syöneille jäi nälkä ja kaikkien olisi muutenkin tehnyt mieli jälkiruokaa, mutta emme jaksaneet enää odottaa palvelua, joten päätimme mennä muualle syömään jälkiruuat. Koska tarjoilijaa ei näkynyt eikä kuulunut, seurueemme maksaja päätti mennä sisälle maksamaan ruuat jotta pääsisimme lähtemään. Ylipäätään palvelusta jäi käteen outo fiilis. Palveluun satsaaminen (ja sen järkeistäminen) voisi olla paikallaan. Yhteenvetona: Suosittelen ravintolaa erityisen maukkaiden ruokien puolesta, mutta ainoastaan niille jotka ovat varautuneet pitkään odotusaikaan ruuan ja palvelun suhteen.
Lauri Arvola
Ruoassa kesti 1,5 tuntia melkein tyhjässä ravintolassa, palvelu hidasta ja ei kertaakaan tultu kysymään lisätilauksia ja tarkistamaan pöydän kuulumisia vaikka töissä oli ainakin kaksi tarjoilijaa. Ruoka oli mautonta, pizzaa ei voi kutsua pizzaksi, valkosipulikanassa ei valkosipulia ja toinen kastike puuttui. Yleensä en ole kriittinen ravintoloiden suhteen mutta nyt oli kyllä kaikella tavalla pohjanoteeraus ja toivottavasti tästä upealta miljööstä saisi enemmän irti.
Virpi Mandelin
Kävimme kaksi päivää sitten ja petyimme todella pahasti. Perustelut hitaalle palvelulle oli se, että ulkona olevia pitää palvella (me olimme sisällä). Ruoat olivat mauttomia. Vierailusta jäi todella ikävä fiilis.
Kirsi Kauvo
Pöydät ahtaasti ja wc tilat pienet/ahtaat sekä liian vähän suhteutettuna siihen jos ravintola on täysi. Ahtaudesta tähtien pudotus. Ruoka erinomaista ja myös ruoka-aineallergiset mm. keliakia huomioitu. Kaikki ruoat laktoosittomia. Pienehkö parkkipaikka, mutta auton saa kyllä hyvin muuallekin ja lähelle.
Broilerin siipiä Donitseja Hampurilaiset Jäätelö Kakut Kala Karitsanliha Lohi Pasta Pesto Salaatti Tapas Voileipiä
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review