#}
Sluurpy > Restaurants in Mikkeli > Ravintola Fernando

Ravintola Fernando - Mikkeli - Photo album

Täytyy myöntää, että arvioin google arvosanan olevan yläkanttiin. Kuitenkin Ylitti odotukset ulkoisen habituksen perusteella. Asiakaspalvelu luontevaa, keittiö rokkasi ja viihtyisät tilat.
Ruoka oli hyvää. Paikka oli siisti ja palvelu oli loistavaa. Varsinkin salaattipöytä oli huippu. Ruokakin maistui hyvältä ja ei joutunut odottamaan pitään.
Loistava palvelu, ja ruoka erittäin maistuvaa! Annokset suuria, ja pihvien mukana tarjoiltavaa kastiketta runsaasti, myös lisuke vaihtoehtoja runsaasti aina perus ranskalaisista, vaikkapa aurajuusto kermaperunoihin. Annoksiin kuuluu mukaan myös kattava salaattipöytä, jossa tarjolla erilaisia kasvi
Mökkimatka käynti iltapäivän lounastamassa, eikä pettänyt taaskaan. Possua parilalta, paholaisen hillolla, aurajuustokastikkeella. Niin mureaa.aaa. Tervetulo toivotukset kuin olisisimme parempiakin tuttuja. Nostalgia -80 luvun lopulta sisustuksessa, mutta eihän sitä syödä!! Nuoremmat Jennat ja Jonne
Söimme täällä ensimmäistä kertaa, paikka löytyi ihan sattumalta, asumme melkein 200kilometrin päässä ja jo pohdimme koska tänne olisi mahdollisuus palata. Tilasimme Mestarinleikkeen ja vasikanleikkeen Eijan tapaan, kummatkin annokset paikan top 10 listalta. Ja ei ihme, aivan mahtavat annokset!!! Vas
Lista on laaja, jokaiselle jotakin, hintakaan ei toki ole korkea. Hamppari ok, muttei siinä mitään makujen ilotulitusta ollut. Kanapihvi ok. Auradippi mauton. Voin käydä, ja varmasti toisinaan käynkin mutta jos valinta mikä parempi, suuntaan toisaalle. Ravintolan sisustus lattioita myöten kaipaisi t
Kiva kun löytyy vielä ravintoloita, missä on mukavia tunnelmallisia loosseja! Siistiä, hyvää ruokaa, hyvää palvelua ja hyvä laaja lista. Tänne tekee mieli mennä uudestaankin.
Minulle monipuolinen ”salaattipöytä” on usein se minkä perusteella päädyn uudestaan ja uudestaan samaan paikkaan. Se ratkaisi tänäänkin valinnan. Ja sitten: murea härkä mediumina oli HYVÄ! Kannatti viedä ystävä nauttimaan!
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures