Sluurpy > Restaurants in Mikkeli > Abc Tuukkala Mikkeli

Review Abc Tuukkala Mikkeli - Mikkeli

Tarja Spak
Ostimme aamiaisen täyteen hintaan lauantaiaamuna. Noutopöydässä oli tarjolla kolme siivua kurkkua, yksi siivu tomaattia ja kolme siivua makkaraa. Muutama lihapulla ja nakki, hieman kuivunutta munakasta ja puuroa. Pikkubussilastillinen porukkaa odotti kun henkilökunta alkoi todella hitaasti tuoda muutamaa juusto palaa esille ja leipääkin saimme odotuksen jälkeen, tosin sekin kuivunutta. Ei minkäänlaisia anteeksipyyntöjä tai pahoitteluja henkilökunnalta, ainoastaan silmien pyörittelyä ja muminaa että aamiaisaika alkoi olla lopussa, hyvityksestä puhumattakaan. Matkamme viivästyi ikävästi odotellessa onnetonta palvelua.
Seija Kräkin
Aamiaselle mentiin muutaman hengen porukalla. Pöydät ihan tyhjänä, voisi sanoa, ettei tarjolla ollut kertakaikkiaan mitään muuta kuin puuroa ja kuivaa munakasta. Lisäksi henkilökunnan asenne ja toiminta täysin ala-arvoista. Mielestäni vähintä, mitä he olisivat voineet tehdä, olisi ollut pahoittelut asiasta. Rahalle ei saatu vastinetta, hyvitys olisi ollut todellakin aiheellinen. Kyllä keljuttaa!
Jari Oksman
Oikein perus ABC, viime vuosien aikana on näillä pienemmillä asemilla taso laskenut tasaiseen tahtiin. Palvelun laatu heittelee, tiskin takana ei aina varmaan kiireen takia ehditä palvella asiakasta tasokkaasti.
Irma Tervola
Mahtava palvelu pe 10.6 illalla ravintolassa. Kokkipoika loihti listan ohi maukkaan lohihampurilaisen kun en halunnut syödä lihaa tällä kertaa. Poikkean varmasti toisenkin kerran. Kiitos
Tuija Ojala
Usein pysähdytään tähän ruokailemaan matkan aikana. Ollaan syöty pieniä ja isoja annoksia. Palvelu ystävällistä. Tänään oli erittäin hyvä puffet ruoka (lauantai 4.6.) Ja lihapullapannu.
antso777
Caravan-paikat mukavasti 24h autopesun vieressä, mökä jatkui tasaisesti läpi yön 😊 Muuten hyvä perustason abc.
Susanna Kassala
Täällä tulee käytyä aina ohikulku matkalla. Paikka on todella siisti, viihtyisä ja värikäs. Henkilökunta ystävällinen ja nopeaa palvelua. Parkkipaikka tilaa mukavasti.
Birgitta Brusila
Hyvä asiakaspalvelu. Paikat rempan tarpeessa, mutta silti siistiä.
Hampurilaiset Jäätelö Kakut Kala Salaatti
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review