#}
Sluurpy > Restaurants in Nokia > Iloisen Pojan Street Food Bar

Iloisen Pojan Street Food Bar - Nokia - Photo album

Mainio burgeri (savuvalkosipuli-pekoni) ja palvelukin pelasi. Burgerin sai myös eteensä ilahduttavan nopeasti. Burgerin lisukkeena tarjoillaan salaattia (viher+perunasalaatti), mikä saattaa ranskalaisia odottavalle olla pieni miinus. Itseäni ei haitannut, sillä salaatti oli tuore, kastike hyvä ja pe
Tosi hyvää ruokaa on täälläkin. Vaikka loimuavat nokipannukahvit ovatkin vaihtuneet huoltamon tiloihin.
Hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua! Ei voi kuin suositella!
Tulimme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta iloksemme saimme todella lämpimän ja ystävällisen vastaanoton. Kaikkien ruuat olivat erinomaisia ja nälkä lähti. Burgerit ovat todella hyvin mietittyjä makukokonaisuuksia. Niiden kanssa tarjoiltu peruna- sekä vihersalaatti olivat todella raikkaat lisu
Suosittu paikka jostakin mystisestä syystä. Rasvaiset ruokailuvälineet ja juomalasit. Tortilla-annos ui neljässä makeassa kastikkeessa. Kasviksina valmissalaattisekoitus ja punasipuli. Ei mikään makujen ilotulitus. Palvelu ystävällistä. Ei jatkoon.
Pelkkää hyvää kuullut ja lisään itseni samaan jonoon. Rempseä henkilökunta, superhyvä ruoka. Tilat viihtyisät, joskin ulkopuolelta vielä huoltoasemamainen.
Testailtu perheen kanssa kolmeen otteeseen erilaisia annoksia ja kaikki on tosi hyvää. Annokset huolella suunniteltu ja hyvä palvelu! Suosittelen. Viisi tähteä, kun ehtivät pihapiirin laittaa.
Todella hyvät ribsit. Salaatti perus pussikamaa (täysin turha)
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures