#}
Sluurpy > Restaurants in Nurmijärvi > Longwah

Longwah - Nurmijärvi - Photo album

Perushyvä paistettu nuudeli kanalla ja kasviksilla Seuraavalla kerralla vähän tulisuutta lisää 🙂
Nuudeli kana -annos oli todella suppea. Siitä puuttui vihannekset kokonaan, mitä yleensä kyseiseen annokseen kuuluu. Muutama kananpala sipulilla ja kananmunalla höystettynä. Maku oli käristetty ja liian suolainen.
Yksinkertaista kiinalaista ruokaa, ei mikään gourmet paikka mutta toimii. Paikka on jokseenkin vaatimaton, noin 20 asiakaspaikkaa. Paikka koko muodonmuutoksen uuden omistan myötä taisi saada uuden nimen myös. Ruoka on monipuolisempaa ja miljöö entistä viihtyisämpi. Yksi tähti lisää.
Menimme käymään arkena buffet aikaan. Sushi oli loppu vaikka oli 2 tuntia vielä buffet aikaa jäljellä. Ilmoittivat etteivät tee enään sushia, mutta kiinalaista tulee kyllä. Ravintolassa oli 1 ihminen meidän lisäksi eli ei ruuhkaakaan voinut olla.. Hintaan nähden siis suosin kyllä jotain muuta paikka
Hyvää kiinalaista kotiruokaa. Pieni paikka, mutta ehdottomasti pysähtymisen arvoinen.
En ole missään saannut näin hirveätä kiinalaista ruokaa.Kamalaa!
Lounas ei tarjonnut mitään erityistä, mutta sai sillä vatsan täyteen
Perus hyvä kiinalainen ravintola, ystävällinen ja nopea palvelu.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures