Suosikkini sushiravintoloista. Hieman pimeä mutta tunnelmallinen ravintola, jossa voi käydä yksin tai kavereiden kanssa. Musiikkivalikoima useimmiten nykyajan trendejä.
Ihan ok sushi-paikka. Kasvislautanen on hyvä. Annoskoko lounaalla ei ole kovin iso.
Hyvä palvelu ja vegaanisia vaihtoehtoja löytyy. Edamame-pavut taivaallisia 🤩
Erinomaisen hyvää japanilais-korealaista ruokaa, jälleen kerran. Erityisruokavaliot ja lapsiasiakas huomioitiin hyvin. Ribsit olivat suussasulavia. Silmät söivät enemmän kuin mahaan mahtui, joten tilasimme jaettavaksi niin monta annosta ettemme jaksaneet kolmeen pekkaan syödä kaikkea. Onneksi saimme
Mukava paikka Valkean sydämessä. Syödessä voi hienosti seurata kesäkadun vilinää. Ruoka tuoretta ja raikasta, kuten hyvän sushin kuuluukin olla.
Ei ollut maukasta! Riisi kuivaa ja vanhan oloista eikä ollut makua. Lohi ei maistunut myöskään miltään! Oulun cittareista saa parempaa sushia!
Herkullista ruokaa ja erittäin hyvää asiakaspalvelua. Mukavat työntekijät.
Reilu viikko sitten kävin ystävän kanssa arkipäivänä lounasaikaan. Ei tarvinnut kauaa odotella ruokia. Ystävä ei ole aiemmin syönyt sushia, joten valitsimme pienet lounasannokset molemmille. Ruoka oli hyvää ja ystäväkin totesi, että voidaan tulla toistekkin.
An error has occurred! Please try again in a few minutes