Sluurpy > Restaurants in Oulu > Fratelli

Review Fratelli - Oulu

Janne Kuntola
Lounas maksoi 8.5e ja oli suurehko kooltaan. Kebab salaatilla oli mielestäni hyvä. Paikassa ei tosiaankaan ollut tunkua ja paikkana ei mikään ihan pienin. Hieman on ravintola piilossa nurkan takana, mutta sijainti sinällään hyvä kohtuu ytimessä. Kyllä täällä voi toistamiseenkin käydä.
Sanna
Pizza on iso ja hyvän makuinen, mutta en tykkää siitä että täytteet liikkuu, kun pizzaa leikkaa. Tämän voisi estää laittamalla päällysjuustosta osan tomaattisoseen ja täytteiden väliin. Toinen tähti lähtee runsaasta juustosta, en tilannut juustopizzaa.
Maisa K.
Ei kyllä pizzan takia kannata mennä, otin poroa, suolakurkkua, aurajuustoa ja tomaattia, eli omavalintaisen. Ensinnäkin pizza ui kirjaimellisesti juustossa, sitä oli aivan liikaa. Aurajuustoa en maistanut enkä poroakaan liioin. Suolakurkut oli lisätty päälle viimeisenä uunin jälkeen salaattipöydästä. Ei todellakaan jatkoon.
Mirja Hätälä
Salaattibaari on kaksipuolinen, joten valinnanvaraa on todella paljon. Pitsa on hyvää. Valkosipuli laitetaan juuston alle ennen uunia, joten se ei ole lainkaan kirpeää. Tilaus tapahtuu pöydästä ja maksu jälkikäteen. Lounas on edullinen. Ovet olivat auki sadepäivänäkin, joten oli hirveän kylmä, kurkkuviipaleet saattoivat olla edellisen päivän jäljiltä ja lattia oli luutuamatta. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja jälkiruoka kahvilatasoa. Asiakaspalvelukin oli ihanaa. Jos hieman vielä panostettaisiin tuoreuteen ja siisteyteen, niin olisi täyden kympin paikka.
Emmi Bones
Oli iha liian nälkä ja meen kassalle että jes pitsaa ja sitte tajuan että lompakko jääny pois että eipä sittekkää mitää ja kassatyyppi sano että tuu huomenna maksamaan eikä ees ottanu mitään pantiksi ja olin niiiiiin ilone niinku love u fratellin tyypit pelastit mun päivän ja se pitsaki olin nii iso ja hyvänmakune🙏💕💙💘💞 tuun huomenna maksaa for sure <33
Ville Hautamäki
Tilatessani pitsaa, tiskillä istui tietokoneen ääressä kassalla käteensä nojaten herrasmies joka sanoi ettei ota tilauksia vaan pitsaa halutessaan kannattaa puhua miehelle joka putsaa pöytiä ja vääntää taikinaa samaan aikaan. Feta eli salaattikuutio maksaa erikoistäytteeer kaksi euroa lisää tehden hinnaksi 9,50€. Odotusaika noin 20 min kello 3.40. Kannattaa olla varuillaan.
ItzSonne
Pizza oli kyllä oikein maukas, mutta sitä sai odottaa lähes tunnin vaikka jonoa ei valtavasti ollut.
Sanna Korhola
Hyvvää pizzaa on. Miinuksena mainittakoon, että toisessa perhepizzassa oli aivan umpiväärät täytteet, lapset pettyivät pahasti.
Chili Curry Etanat Hampurilaiset Hot Dog Hot wings Jäätelö Kakut Kala Kalakeitto Kanakori Karitsanliha Kebabit Lasagne Lohi Naudanliha Nuudeli Pannukakut Pasta Pesto Ranskanperunat Risotto Salaatti Sianliha Siivet Souvlaki-varras Swing salaatti ja talon leipä Tacot Tapas Tortillat Vohvelit ja letut
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review