Nohadran menu pääpiirteissään. Pizzat muuttuneet eniten, parantuneet vielä. Ainakin maistamani Merikosken Kalastaja oli erittäin hyvä. Myös alkuruokana katkarapusalaatti oli konstailematon ja hyvä.
Aivan mahtava lounasravintola. Omistaja jututtaa ja kyselee kuulumiset, kohtelias ja asiallinen henkilökunta, ruoat erinomaiset!
Kolme olisi hieman vähän, lähempänä neljää: käytiin ilta-aikaan syömässä ja talon erikoinen ja vuohenjuusto hampurilainen teki kauppansa. Miljöö on ihan ok, siisti. Palvelu ystävällistä näin rauhallisena iltana ja ok odotusaika. Ruokaa ei voi moittia, se oli ihan hyvä (tämä ei ole fine dining). Se joka nostaa arviota on minun mielestä hinta: reilut ja maukkaat annokset kohtuulliseen hintaan on nykyään aika harvinaista. Villii arvaus, että voisi johtua siitä, että täällä ei yritetä olla trendikkäitä: lounas, buffet ja pizza/kebabpaikka.
Aivan hieno ruokapaikka ja siisti,ihanaa ruokaa ja salaattia monenlaista, ei kallista ja kohtelias henkilökunta,ehdottomasti sinne kannattaa mennä nauttimaan hyvästä ruuasta.
Ensimmäinen kerta tänään lounaalla Ravintola Huvilassa. Ruoka oli tosi hyvää, paikka on todella kivasti sisustettu ja henkilökunta ystävällistä sekä hyvin mukana höpöttelyssä. Pitää käydä toisenkin kerran. Hyvä kokemus!
Hyvä paikka käydä lounaalla työpäivän aikana. Ainoana miinuksena, että aika paljon samoja ruokia on eripäivinä. Mutta suosittelen silti lämpimästi.
An error has occurred! Please try again in a few minutes