#}
Sluurpy > Restaurants in Raisio > Pancho Villa

Pancho Villa - Raisio - Photo album

Hyvä hamppari ja bataatti ranskalaiset. Myös mukava tarjoilija toi hyvän mielen. Odottelu voi olla joskus pitkäkin jos paljon asiakkaita.
Koitin kaksi päivää soittaa varatakseni pöydän, puhelimeen ei vastattu. Menimme kuitenkin paikan päälle kokeilemaan onneamme ( 4 hlöä), lauantaina klo 17:00. Ovella piti jäädä odottelemaan pöytiinohjausta. Baaritiskillä oli useampi työntekijä, joista kukaan ei vahingossakaan ottanut katsekontaktia m
Ruoka oli hyvää, mutta jäi väkisin *****n maku suuhun siitä, että meidät ohjattiin kahden henkilön pöytään keskellä käytävää(ikkunapaikat oli kuulemma varattu isommille porukoille), kun taas meitä ennen ja meidän jälkeen tulleet pariskunnat pääsivät kaikki hienoille ikkunapaikoille. Kahden hengen p
Chevre-kanaburgerin chevre oli lähinnä sulatejuustoa joka valahti pois haukatessa hampurilaista. Täytetystä nacholautasesta puuttui täytteet, eivätkä kastikkeet (Panchon remu ja kermakastike) maistuneet juurikaan miltään muulta kuin lämpimältä, laimealta Saarioisten salaatinkastikkeelta ja kermalta
Hyvä ruoka, parempi mieli. Ei pahaa sanottavaa tämän paikan lounaasta. Ja koska paikalle pääsee autollakin aivan lähelle, eikä edes parkista tarvi maksaa, niin täällähän lounastaa aina kun vaan lähellä sattuu liikkumaan. 🥰
Ravintola lähes tyhjä. Nopeaa ystävällistä palvelua. Ruoka Ihanaa, kuumaa ja isot annokset. Saatiin loput mukaan kun ei jaksettu syödä.
Hyvät ruuat, mutta hieman hidas palvelu.
Siisti ja mukava paikka, henkilökunta rentoa ja kertoi tilausten jonon toki vasta kun tilaus oli tehty mutta eipä ollut kovinkaan pitkä. Ruoka oli hyvää ja todellakin riittävästi.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures