Sluurpy > Restaurants in Salo > Mathildan Marina

Review Mathildan Marina - Salo

MV
Maukkaat annokset, lohikeitto oli tehty kuorelliseen kesäperunaan, joka oli ehdottomasti plussaa, liemi olisi voinut olla ehkä aavistuksen kermaisempi. Kaikki tulivat helposti täyteen ja tunnelma oli hyvä. Paikka oli ruuhkainen, mutta annokset nousivat yllättävän nopeasti, vaikka pitkää odotusta varoiteltiin. Tarjoilijoiden toiminta oli ammattitaitoista ja korkeatasoista, lisäpisteet vielä siitä.
Christian Savonius
Todella hieno paikka, maisemat hyvät ja kaikki tarpeelliset palvelut on lähellä. Henkilökunta erittäin avuliasta ja palvelut ovat hyvät. Hintataso on kohtuullinen. Kaikki on hyvin hoidettua. Lähistöltä on paljon tekemistä ja nähtävää. Lähistöllä Voi käydä lasillisella, pelata minigolfia, käydä vaeltamassa ja käydä tutustumassa monen näköiseen maisemaan.
Airi Mikkola
Rauhallinen, kiva tunnelma. Nuoret työntekijät virkistäviä. Ruoka maistui. Sade kasteli ulkotiloja, joten oli pysyttävä sisätiloissa. - Ruuhka- aikoina varmasti joutuu ruokaa odottelemaan.. Kauniilla ilmalla ulkona istuskelee mielellään.
Hannu Peltola
Paikka satamassa ihan ok. Lohikeitto oli hyvää. Mutta vähän valjun maun jättää kun kalliiseen keittoon ei kuulu kahvi.
Alina Olander
Ihana paikka. Super hyvää ruokaa ja mukavaa palvelua. Suosittelen kaikkia käymään!
Jarkko Haukipuro
Kiva paikka myös keväällä, kesällä ihan timanttii
Arttu Johansson
Maukasta ruokaa kauniissa miljöössä. Voin suositella!
Maria Mäkelä
Mukava ruokapaikka prätkäreissujen tauoilla ☺️
Mira Kaaresvirta
Kävimme lounaalla pienen tyttäreni kanssa ja kaalilaatikko upposi erinomaisesti molemmille. Extra pisteet sai oma-aloitteisesti pöytään asti tarjoiltu kahvi ��
Pete Hossa
Huippu paikka, ystävällinen henkilökunta, ruoka oli todella hyvää ja runsas aamiainen. Huoneet tyylikkäät. Tullaan toistekin.
Miia Kovalainen
Viihtyisä ja siisti ympäristö ja juuri omaan makuuni sopiva menu. Yllättävän edullinenkin vielä :) Kiva, että koiran saa ottaa mukaan terassille! Tulen ehdottomasti jatkossakin.
Jari Sevón
Uusi marina, paljon paikkoja....nyt Kemiönsaaren kiertokin mukavempi kun on laadukas pysähdyspaikka. Ravinteli myös uusi ja oikein kotoisa.... Veneilijälle täydet palvelut.
Leena Heinonen
Täällä tytöt loihtii aina jotakin hyvää! Hyvä,iloinen palvelu.
Tarja Aho
Loistava paikka, ystävällinen henkilökunta, upea merimaisema, hyvä ruoka �
Sam Forsbom
Ystävällinen palvelu, viihtyisä ympäristö ja hyvä satama.... tilaussaunat hienot, ravintola näytti hyvältä mutta jäi testaaminen ensi kertaan
Heli Takatalo
Viihtyisä sisustus, taivaallista sienipiirakkaa, lämpiä suussasulavia korvapuusteja , hyvää kahvia ja niin ystävällinen henkilökunta �����
Milla Laukkarinen
Aivan huippu ja lämminhenkinen palvelu yhdistettynä uusiin, hienoihin tiloihin, erinomaista, suosittelen lämpimästi. Saunalle erityismaininta, tosi mukava.
Tuija Hammar
Viihtyisä kaunis ja siisti paikka ! Maukasta ruokaa ! Ystävällinen , joustava palvelu ! Tullaan toistekin �
Nina Saarinen
Mukava ja viihtyisä ruokapaikka, parhaat bataatiranut mitä ikinä saanut missään, kokille erityismaininta niiden tekemisestä 🍔🍟👌👍
Mia Väre
Oli mukaa viettää venetsialaisisia hyvän ruuan parissa ja kuunnella menevää musiikkia bändiltä Hupilupa.
Kirsti Lindström
Tosi hieno satama. Kaikki tosi siistissä kunnossa. Henkilökunta tosi ystävällistä.Suosittelen.
Mari Jämsén Os Jyränti
Hyvä palvelu, siisti ja viihtyisä! Laadukkaat palvelut ja mukavia aktiviteettejä ympäristössä!
Marko Salmi
Hyvä ruoka ja sijainti meren rannalla
Kristiina Krisse Mäki
TOSI positiivinen kokemus :) Ystävällinen tunnelma, hyvä ruoka ja komeat, uudenkarheat puitteet. Peukku 👍🏽
Hampurilaiset Kakut Salaatti
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review