#}
Sluurpy > Restaurants in Tampere > Bistro Venla

Bistro Venla - Tampere - Photo album

Talvipäivän treffit Venlassa ystävän kanssa. Lounaaksi valikoitui pakkaspäivänä lämmin salaatti ja toiselle uuniperuna. Molemmat annokset olivat maistuvia ja riittoisia. Venlan salaatit ovat aina olleet hyviä, eipä siis ihme että paikka on useasti valittu kaupungin parhaaksi salaattibaariksi. Venlas
Runsas lounasvalikoima. Otin halloumisalaatin – oli maukas. Yksi tähti pois siitä, että odottelimme juomia verraten kauan.
Upeaa palvelua lauantaina 12.2. Bistro täpötäynnä, mutta lyhyellä odottelulla henkilökunta taikoi paikat 5-henk seurueelle pienellä pöydän siirrolla ja yhdistämisellä. Koko ajan pidettiin ajantasalla keittiön viiveestä (aivan normaalia paikan ollessa täynnä) ja ystävällisesti pahoiteltiin. Myös sala
Todella hyvät salaatit ja täytteitä oli runsaasti.
Salaattiannokset ovat kyllä maukkaita, mutta todella pieniä hintaanssa nähden. Päivitys 21.7.22, edelleen on annokset pieniä eikä pyynnöstä saanut isopaa. No ehkä tällä kertaa palaute meni perille ja hyvityksenä tarjosivat meille jäätelöpallot.
Loisrava salaattimesta, nopea ja ystävällinen palvelu, hyvät juomavalikoimat. Purkkiananaksesta miinusta.
Hyvä palvelu. Edulliset ja runsaat alkuruoat sekä monipuolinen salaatti.
Hyvät ruuat. Kova hälinä kun täyttä. Yllättävän nopea palvelu.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures