#}
Sluurpy > Restaurants in Tampere > Puisto

Puisto - Tampere - Photo album

Ruoka itsessään ihan perushyvää. Annosten kanssa sählääminen aiheutti meille sen, että söimme ruokamme eri aikaan toisen meistä joutuen välin odottamaan. Kahvi oli myös kylmää. Sekoilu kyllä hyvitettiin jälkkärillä. Lisäksi ihanan terassitunnelman pilasi tupakointi. Harmittaa, kun kokemus olisi voin
Laadukas, kaupungin parhaalla paikalla oleva ravintola. Terassit monessa tasossa, kaikista näkymät koskelle. Paljon katettua tilaa. Sijaintiin nähden hintataso kohtuullinen, muttei todellakaan halpa. Kesäiltaa viettää erittäin mielellään tällä terassilla.
brunssilla sunnuntaina klo 12–> Henkilökunta ystävällistä, tarjoilut maittavia ja viihtyisä ympäristö. En olisi voinut toivoa mitään enempää. siis oikeesti 5/5🤩😋
Ruoka oli hyvää ja tilaus tuli nopeasti. Mutta burgerin välissä oli ilmeisesti kokin partakarva. -> miinus yks tähti.
Tampereen ytimessä Tammerkosken kupeessa sijaitseva viihtyisä ja siisti ravintola. Yläkerrassa kahvila- ja drinkkipuoli, josta niin maittavia kakkuja kuin artesaanijäätelöäkin. Kesällä terassi on hyvin suosittu. Kuha-annos oli erittäin maittava ja sopivan kokoinen. Pistaasi-raparperijälkkäri sopivan
Kahtena päivänä täällä aamiaisella Tammerfest-viikonloppuna. Aamupalalle itsessään neljä tähteä, vohvelinpaistomahdollisuudesta plussaa, pekoni ja karjalanpiirakat täydellisiä. Aamiaisen järjestys ja esillepano hyvin epälooginen, kovin oli ahdasta ja pitkiä jonoja syntyi. Henkilökunnan vähyys vali
Sunnuntaibrunssilla käytiin. Suosittu paikka tuntui olevan, josta johtuen jonot olivat pitkät ainakin siihen aikaan kun kävimme siellä. Joka pisteelle sai jonottaa, alkaen heti maksujonosta. Mehut, kahvit yms. loppu johtuen isosta massasta, niin niitä sai odotella myös hetkisen. Itse ruoka oli toki
Ruoka hyvää, mutta tähän hintaan kun tilaa ruuan (20€ Burger), olettaisi juomalasien olevan ehjiä ja hanaveden olevan todella jäävettä, jos siitä maksaa. Annoksen salaatti myös oli pilkottu vähän miten sattuu ja sama kun olis salaatinlehdet vaan jätetty pilkkomatta. Tarjoiluun ei kuulu pöydän yli ku
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures
Clicca per espandere