Reviews Ravintola Plate

5
Jani Nuutinen
+5
Hyvää ruokaa ja vielä kohtuu edullista. Mukavat ja asiantuntevat tarjoilijat. Paikka on tosi miellyttävä sisältä. Kuvassa annos Mustekalaa kahdella tapaa. Voin suositella, hyvää oli.
5
Osaavat Miehet
+5
Erittäin hyvää ruokaa ja hyvä palvelu. Vahva suositus
5
Heli Aalto
+5
Ruoka oli niin hyvää, että teki mieli nuolla lautanen lopuksi. Muutkin seurueessa pitivät annoksiaan paitsi kauniina, myös erittäin herkullisina, ja korkeaan laatuun nähden edullisina. Ulko-ovi Hämeenkadulla oli hieman huomaamaton, ja ravintolan sijainti toisessa kerroksessa, poissa katseen korkeudelta, hankaloittaa upean ravintolan löytämistä. Toivottavasti ratikkatyömaa saadaan nopeasti kuntoon, koska nyt sekin vaikeuttaa ravintolan löytämistä. Upea ruoka ja sisustus ravintolassa. Suosittelen lämpimästi.
5
Sauli T.
+5
Aivan erinomainen ravintola. Isänpäivälounas oli herkullinen kokonaisuus ja tarjoilija todella ystävällinen. Pienet lapset otettiin hyvin huomioon, ja ISO plussa siitä, että se perinteinen lapsia halventava ”lasten menu” nauravine nakkeineen ja ranskiksineen loisti poissaolollaan. Sen sijaan lapsille tarjoiltiin aikuisten annokset puolitettuina ja luonnollisesti puoleen hintaan. Niin maistuivat ankkapastramit ja grillatut nieriät 4- ja 7-vuotiaille herkkusuillekin! 👍👍👍
5
Tarina Palen
+5
Aivan loistavaa ruokaa, paljon parempi kuin Periscope. Henkilökunta on ystävällistä ja kaikki asiat menivät jouhevasti. Jälkiruokakin oli taivaallista, juuri sopiva tasapaino makeuden ja ja hapokkuuden kesken.
4
Eva Sandbäck
+4
Ystävällinen ja hyvä palvelu. Ruoka hyvää, riimihärkä ja ydinluu erinomaista. Kaverit pitivät paljon loheista, samoin Iberico possusta, omat salmiakki ribbsit olivat makuuni liian makeita. Muu seurue pitivät niistä. Jälkiruuat hyviä, pannacotta ehkä inasen löysää, mutta maistuivat kyllä. Siistiä, vessat yms. tilat. Viihdyimme.
5
Toni Viitaniemi
+5
Mukava uusi tulokas Tampereen ravintolakenttään :) Ruoka oli erittäin maukasta ja palvelu pelasi, lämmintä tunnelmaa unohtamatta. Voin suositella isosti! 👍
4
Saija Sääluoto
+4
Hyvää ruokaa. Jälkiruoka-annos, 3 suklaata, oli hintaansa nähden kovin pieni ja muutenkin olidin syönyt enemmänkin
Clicca per espandere