#}
Sluurpy > Restaurants in Tampere > Pub Kujakollin

Pub Kujakollin - Tampere - Photo album

Omanlainen lähiöpubi. Aiemmin, ennen koronaa hyvin miellyttävä, mutta pari viikkoa sitten asiakkaina joitakin riitapukareita mihin tarvittiin poliisia. Koronan löysemmät rajoitukset eivät sovi kaikille. Osa ei osaa nauttia kuin kaljasta. Illan live esiintyjä oli hyvä muttei encorea yleisöltä. Muutam
Aivan loistava palvelu. Kiva käydä ottamassa muutaman. Rento meininki ja omanlaista sakkia. Kyllä kannattaa poiketa. Lähiö kuppila
Perjantai-iltana paikalla oli hyvin humalaista porukkaa. Kaksi naista nukkui pöytiensä ääressä. Poliisit hakivat heidät pois. Henkilökunta oli ystävällistä.
Kujakollissa tapahtuu koko ajan jotakin. Pääpaino on elävällä musiikilla, ja sitä onkin tarjolla käytännössä joka viikonloppu. Paikka on pieni mutta siinä on oma uniikki tunnelmansa. Lavalla esiintyy isoja nimiä aina silloin tällöin aina ulkomaita myöten. Asiakaskunnassa näkee runoillijoita, kirj
Persoonallinen- ja lämminhenkinen paikka.
Ulkona kauhee tupakanlöyhkä isoista tuhkiksista. Sisällä haisi kusi. Hinnat on korkeat ja viimeinen bussi kesäisenä perjantai-iltana vie pois 23.14. Ei voi suositella kuin paikallisille, jotka konttaa kotiin.
Huippu lähiön olohuone! Mukava tunnelma ja muutenkin koko ilmapiiri. Ei tarvi mennä kaupungin valoihin asti, illan voi viettää Kujakollissakin.
Hyvä meno, ei jonoja, rokkitähti...
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures
Clicca per espandere