Sluurpy > Restaurants in Tampere > Rax Buffet

Review Rax Buffet - Tampere

Paivimagee
Perus-Raxi keskeisellä paikalla. Mieleen jäi liiketilan erikoinen kaakelilattia. Jopa me 2 stadin landea osattiin löytää tänne. Ilahduttiin myös suuresti tämän ravintolan löytymisestä, koska pöytävaraus oli jäänyt fiinimpiin paikkoihin tekemättä. Istuimme kadun varressa ja nautimme Nääsvillen keskustan urbaanista tunnelmasta (sekä kaakelilattian luomasta erikoisesta atmosfääristä). Korona-ajan torstai-iltana reilu tunti ennen sulkemisaikaa Raxi oli sangen hiljainen. Tilaa valita paikka oli runsaasti ja joka toinen pöytä oli turvavälin vuoksi poissa käytöstä. Opasteet kehottivat myös käyttämään paperia noutopöydän ottimissa. Tarjonta oli ihan ketjun vakiota. Ananakset ovat Raxissa aina nuhjaantuneen oloisia; niin täälläkin. Itse syön Raxissa aina jätkin sijasta jälkkäriksi salaattipöydän hedelmiä (vesimeloni ja hyvällä tuurilla on myös rypäleitä). Täällä salaattipöydän (jälkiruoka)valikoimaan kuuluivat myös vaahtokarkit (joissa tosin ei juurikaan ollut tehoja). Meille tehtiin tuoretta pizzaa heti saapumisemme jälkeen ja ennen sulkemisaikaa myös ystävällisesti tiedusteltiin olemmeko aikeissa vielä ottaa lämmintä ruokaa. Pizzoihin ei onneksi ollut ruikittu valkoista kastiketta, vaan ne olivat ihan kelvollista peruspizzaa: tonnikala, salami, kinkku-ananas. Olin tullessamme vähän käärmeissäni siitä, että taas päädyttiin Raxiin (eikä kosken partaalle fiinimpään ravintolaan). Olimme supernälkäisiä, ja ruokaa oli tarjolla nopeasti. Nälkä lähti ja nälkäkiukkukin. Koska oli hiljaista, sujui ruokailu miellyttävästi ja nopeasti. Asiakaspalvelu oli ystävällistä.
Hussein Shakir
Ruokalinjastot olivat tyhjiä jo viiden aikaan ja salaatit näyttivät epäilyttäviltä. Tarjolla oli vain kuivahtaneita sian ja naudanliha pizzoja, joita en syö, kanapizzaa ei tehty pyynnöstä ja kasvispizzaa oli tarjolla vain täysin vegaanisena. 1 tähti tulee coka colan ansiosta...
Mika Niemelä
Erittäin surkea paikka! Hirveän sottainen(pöydät tahmaisia) sekä kaikki välineet ja astiat likaisia! Ruuat oli loppu koko ajan vaikka paikka oli lähes tyhjä! Salaatit oli ruskettuneita ja vähäiset pizzat kuivia sekä epämääräisiä mössöjä! En ikinä enää käy tuolla syömässä ja lopetan myös jkl raxin tukemisen tästä syystä😵😵
Mimmu Ahmavuo
Perinteinen käynti lastenlasten kanssa... Taso mennyt todella alas, suttuista, valikoimat pienentyneet, pizzojen täyteet todella niukat... vaikka kyseessä oli lounasaika arkipäivänä, asiakkaita vain muutama, kertoo varmasti tasosta!!!Tällaisena en enää voi tätä Raxia suositella, olen pahoillani!!
Veeti
Ruoka kylmää ja raakaa. Lautaset likaisia, ei haarukoita ja veitsiä. Pöydät likaisia. Vain yksi henkilökuntaan kuuluva paikalla joka tekee kaiken itse.
Anne Achren
On perjantai 15.11.2019 klo 14.49 hinta buffeelle on viikonloppubuffet II ??? Milloin Rax on nostanut hinnat? Buffee tarkoittaa, että kaikki ruoka on syötävää, mutta tämä on pohjanoteeraus!!! Olen käynyt vuosia täällä ja tämän huonommaksi ei voi enää mennä!!!! Hinta-laatu suhde ei todellakaan kohtaa!!!
Hertta Nurmio
Paikalla oli vain yksi (mukava) työntekijä joka sekä palveli että valmisti ruuat, että oli vastuussa siivoamisesta ja muusta. Ei voi olla työehtojen mukaista. Vaikutti ruuan vaihtuvuuteen ja paikan siisteyteen huomattavasti.
Kasperi Vee
Lämmin ruoka oli pitkään seissyttä sekä salaattibuffet oli parhaat päivänsä nähnyt. Hyvä pehmis.
Ankka Antipasti Benediktinmunat Beyti Bouillabaisse Broilerin siipiä Burrito Curry Entrecote Etanat Falafel Gyros-liha Halloumi Hampurilaiset Hot Dog Hummus Jäätelö Juustokakku Juustokakut Kakut Kala Kalakeitto Karitsanliha Katkarapuja Katkaravut Kebabit Kyljykset Laksa-nuudelikeitto Lihapullat Lohi Mykyt Naudanliha Nuudeli Pannukakut Pasta Pasta carbonara Patonki Pesto Ramen Ranskanperunat Risotto Salaatti Sianliha Siivet Simpukat steack house Tapas Verimakkarat Vohvelit Vohvelit ja letut Voileipiä Wieninleike
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review