#}
Sluurpy > Restaurants in Turku > Pizzarium

Pizzarium - Turku - Photo album

Pizza-annokset ovat pienikokoisia, mutta hinnaltaan suurikokoisia, mikä on liiketoiminnallisesti usein kehno yhdistelmä kotimaan ravintolaskenessä. Ymmärrän, että toimitilavuokrat ja -kulut ovat toki korkeat, koska Hansa. Palvelu perusynseää suomalaiseen tapaan. Paikka on myös erittäin hälyinen Han
Ravintola meni pilalle kun siirryttiin pelkkii paloihin. Seinällä on lista missä hyviä vegaanisia pizzoja joita ei saa. Kaksi tähteä koska pohja oli hyvää täytteet ei koska jouduin valitsemaan yhdestä ainoasta vegaanisesta vaihtoehdosta (mitä ei edes löytynyt listalta).
Puolikas lautasellinen pizzaa, puolikas salaattia on hyvä konsepti. (Sitä ei tietenkään ole pakko noudattaa.) Myöskin työntekijöiden palvelu on ollut suorastaan esimerkillistä. Tulen käymään jatkossakin.
Palapitsan pohja on paksu ja kuohkea, monia täytteitä joista valita. Oikein on makoisia. Miinuksena se ettei täältä saa muuta ruokaa.
Hyvää, nopeaa roomalaista pizzaa. Kiva että saa maistella eri makuja.
Mahtavia pizzoja, täyttävät pienelläkin määrällä! Ainoa miinus aavistuksen korkeasta hintatasosta.
Hyvää vähän eri muotosta pizzaa, silti lehtevä hyvä pohja, levypizzA, hyvät täytteet, hyvät puitteet, myös tilattuna.
Hyvää pizzaa, mukava henkilökunta. Kävisin erittäin mielelläni uudelleen.
Share on WhastApp
Share on Facebook
Upload your pictures