Sluurpy > Restaurants in Turku > Kerttu

Review Kerttu - Turku

Onni Suonpää
Mukava ja rauhallinen ravintola. Listalla on paljon erilaisia burgereita ja tarjolla on myös pastaa sekä salaatteja ja paljon muuta, tarkempi menu on ravintolan verkkosivuilla. Henkilökunta oli ystävällistä ja osaavaa ja kokemus oli miellyttävä. Perheen tai kaveriporukan kanssa hyvä paikka illalliselle.
Joonas Toivonen
Tunnelma yhä rentoa ja palvelu hyvää, mutta burgereissa ja ranskalaisissa on vuosien aikana nähty vain alamäkeä. Eivät samaa herkkua kuin aikaisemmin. Burgeripihvit mauttomia, ei kunnon paistopintaa, aivan väärän kokoisia leipään nähden. Tomaatit välillä ihan jääkylmiä (outo tunne lämpimän burgerin välissä).
Miina Heikkinen
Seitanhampurilaisessa saisi olla hieman enemmän vihanneksia (tomaattia/ suolakurkkua/ salaattia), muuten oikein hyvä. Bataattiranskalaiset ovat hyviä, sopivan rapeita ja meheviä, ja dipit ovat myös maistuvia. Viihtyisä paikka, lautapelit mukavia varsinkin näin lasten kanssa ruokia odotellessa. Ystävällistä palvelua myöskin saimme.
Sanna Prost
Tosi hyvät pastat! Sekä opintukea odotellessa, että jokirapupasta. Kuin myöskin broilersalaatti. Viikonloppunakin toivoisi silti että kahvin saisi ruuan päälle ilman lisämaksua.
Pekka Johansson
Todella hyvä ja lapsiystävällinen ravintola, josta saa mutkatonta ja maukasta perusruokaa.
Kaija Hussock
Hyvä ruoka! Jallupullat maistoi tosi hyvää.
Matilda Salminen
Henkilökunta on huomaavaista ja ruoka erinomaista! Voin suositella lämpimästi :)
Aino Lempinen
Ihana lounas! Muutenkin viihtyisä ja siisti paikka.
Ankka Antipasti Broilerin siipiä Burrito Chili Couscous Curry Döner-kebab Etanat Fajitat Falafel Gelato Halloumi Hampurilaiset Hot Dog Hummeri Jäätelö Juustokakku Juustokakut Kakut Kala Kalakeitto Karitsanliha Katkarapuja Katkaravut Kebabit Klubileipä Kuppikakut Kyljykset Lasagne Lohi Mykyt Naudanliha Nuudeli Paahtoleivät Paninit Pasta Patatas Bravas Pesto Pho-keitto Rinkelit Risotto rullakebap Salaatti Saltimbocca-pihvi Sianliha Siivet Simpukat Tacot Tapas Tikka Masala Tiramisu Tortillat Voileipiä
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review