Pirjo Lerkki
Voi miten hienoa palvelua siellä kaikilta saimme. Lämmin kiitos vielä siitä. Erityiskiitoksen ansaitsee kokki, joka kohotti mielialaamme entisestään. Gluteeniton , hieno annos loihdittiin iäkkäälle isällemme ja pilke silmäkulmassa se tarjoiltiin. Kyllä hyvä palveluhenkinen henkilöstö on valtavan tärkeää yrityksessä kuin yrityksessä.
Olli Vuola
Saaristolaispöydästä oli ihanan herkullinen kuvaus netissä, mutta todellisuus ei aivan vastannut mainostekstiä. Valitettava pettymys. Paikasta jäi ruokalafiilis.
jeanne kankaanranta
Äitienpäivä seisovapöytä
Kolme kattausta klo 12, 13 ja 15
Viimeinen kattaus : salaatti pöytä huonossa paikassa ja hirvee jono. Ei ollut houkutteleva? Ei mitään kylttejä missä olisi ollut tuotteiden nimet ja sisältö.
Lämmin ruoka oli hyvää. Lämmin pöytä laitettu ihan liian pieneen väliin. Olisi äitienpäivä voinut olla toisenlainen seisovapöytä.
Jälkiruoka kahvi ja kakku. Kakku maistui teolliselta mouselta. Ei mitään makua.
Henkilökuntaa liian vähän juhlapäivänä.
valoniityn talli valoniityn talli
Saaristolaisbuffa oli pettymys. Maut jäivät pliisuiksi tai teollisiksi. Saaristolaisleipä oli kuivaa ja teollisen makuista, ei lainkaan sitä mitä odotin. Kova hinta puolikkaasta kokemuksesta. Haudutettu liha oli ainut joka ei tuottanut pettymystä.
Lotta Käkönen
Todella iso valikoima erilaisia hyviä salaatteja buffetilla. Pääruokana kalaa tai lihaa, kahta lajia perunaa. Kadulta mentiin rappukäytävään ja oikealla hissi jolla pääsi juliniaan. Tätä arvottiin hetken, mennäänkö hissillä vai portaita kun ravintolan kylttiä ei meinattu löytyy rappukäytävässä.
Marjo Linnela
Ruokailu oli tosi pettymys. Pieni nurkkapöytä joka oli olevinaan seisova pöytä nettisivujen kuvat näyttää ihan muuta. Juoma puoli oli aivan surkea ei edes lapsille mehua tarjolla. Jälkiruoka pöydässä kahvia pannukakkua ja kääretorttua. Mitä lapsille ei mitään.
Kun varasin minulle kerrottiin runsaasta pöydästä jossa kauden sesonki ruokia. Emme tule toiste enkä suosittele tuttavillenikaan.
henri viinikainen
Yksi parhaimmista lounaista, jota olen syönyt. Hyvät raaka-aineet, mainiosti valmistettu ja maustettu. Siisti ja kaunis paikka. Oma saaristolaisleipä aivan vertaansa vailla. Myös palvelu ansaitsee kehuja!
Pertti Korkalo
Pidettiin isän 90-vuotis synttäreitä. 30 vierasta ja maukas, monipuolinen buffa. Loistava palvelu.
An error has occurred! Please try again in a few minutes