Anita Metsälä
Hyvännäköinen, tilava iso stadion. En käynyt sisällä, olimme ohikulkumatkalla, mutta silmään pisti, sen verran hieno rakennus.
Valtteri Laine
Kokonaisuutena hyvä paikka. Miinusta kuitenkin toi lipunmyynti stadionilla. Lipunmyyntipiste oli vaikea huomata. Lisäksi lipunmyyntipisteellä oli vain 2 kassaa. Stadionin katsomot oli mielestäni epäselvät. Sen takia kerran erehdyinkin istumapaikastani. Miinusta toi myös se, että Olympiakatsomo tai päätykatsomo ei ollut käytössä. Pääkatsomon alla oleva sisätila, jossa on kioskit ja vessat oli todella ahdas. Jonotin kioskiin ja oli todella vaikeaa löytää jonon päätä. Lisäksi jonotin ensimmäisellä kassalla turhaan, koska siihen ei käynyt käteinen, se oli erittäin turhauttavaa, eikä käteisen kelvottomuudesta oltu tiedoitettu tarpeeksi hyvin. Hyvä kokemus muutamaa asiaa lukuunottamatta.
Mika Hakamäki
Hieman ruuhkaa kioskeilla ja väylät tukossa. Muuten oikein jees. Ja hyvä fiilis Helmareiden pelissä
Vesa Uusipaikka
Katsoin jalkapallo - ottelun Inter - Lahti tulos 5 - 1
Tuike Kiljander
Olen käynyt katsomassa vanhoja autoja Kupittaalla ja lintuja myös . 💕❤️
Mikko Oravainen
Hieno stadion. Hyvät puitteet järjestää tapahtumia.
Juha Koisaari
Ihana wanhojen/harraste autojen kokoontuminen
E Eemeli
Tehoton rakennelma. Puoli vuotta pois käytöstä. Kallis ylläpitää
An error has occurred! Please try again in a few minutes