Sluurpy > Restaurants in Turku > Arvonen

Review Arvonen - Turku

Jyrki Niemenmaa
Kun ei paljoa odota, saattaa jopa yllättyä. Tänne suunnattiin, kun eräs navetta oli hiukan liian täys. Pienehkö ulkoasu hiukka hämäsi, sillä tätä ruokapaikkaa taidetaan pyörittää isolla sydämellä. Palvelu oli ystävällistä ja tilannetajuista. Ruoka taas oli aivan huiman hyvää, mitä sitä muuta asiasta turisemaan? Tämä paikka täyttää yksinkertaisesti sanottuna ne odotukset, joita hyvältä lounaalta voi odottaakin. Vahva suositus tämän kokemuksen perusteella.
Joonas Viita
Nimensä Arvoinen paikka! Omistaja hoitaa sujuvasti salia ja keittiön puolta. Alkupalapöytä oli kattava ja siistin oloinen, pääruoan komponentit tanssivat suussa sulavasti jättäen syöjänsä kaipaamaan uutta makunystyröiden sinfoniaa. Mehevää, makuisaa, mahtavaa olemalla silti klassista ja rehellistä kotiruokaa. Eikä onnekseni tämä jäänyt tähän, suoraan lautasille tarjotut jälkiruoat pistivät viimeisimmänkin kasvolihaksen jatkuvaan hymyyn siten, että ainoa suusta tuleva sana on tähän väliin: Vau!
Sampo Oksanen
Erinomainen lounas! Itsetehty leipä, laadukkaat leikkeleet, suussasulava pääruoka ja mahtavat jälkkärit jne. Jostain syystä hintakin oli alle 10€. Asiakaskokemus oli siis 6/5, mutta miten tämä on kannattavaa bisnestä 🤔 hintaa voisi nostaa huoletta 20%
Sofia
Erinomainen palvelu sekä ruoka. Bonuksena ihana ja oikeasti herkullinen jälkiruoka!
Simo Ala-Nissilä
Hyvää, konstailematonta kotiruokaa. Aina pari vaihtoehtoa, keitto ja hyvä jälkiruoka. Ystävällinen palvelu!
Heli Stark
Pienet lounasruokala jossa homma toimii. Ruoka hyvää kotiruokaa ja ihana kakkupala jälkiruoaksi. Ystävällinen ja iloinen palvelu.
Kai Kimppa
Perinteistä sapuskaa - mutta tosi tosi hyvää! Kaalipata ja juustokakku olivat perjantain bravuurit; ei sillä että posaun sipulipihvi tai mansikkamoussekaan huonoa olisi ollut. Ainoa ongelma oli, että salaattiosastosta oli syytä syödä varovasti että muutakin vielä mahtui. 😄
Antti Reilimo
Aivan loistava paikka ja pitäjä erittäin mukava. Vahva suositus lounaalle
Mona Ojala
Eksyin tänään sattumalta tähän ihanaan ravintolaan Puutorin laidalla, aivan helmi Turun lounas tarjonnassa! Hinta/laatusuhde enemmän kuin kohdallaan ja erinomainen palvelu! Suosittelen lämpimästi
Minna Mäkitalo
Eksyin tänään kotiruokalounaalle ja taatusti eksyn toistekin! Lämmin vastaanotto, maukasta kotiruokaa ja hyvä mieli kaupan päälle!
Jouni Reinikainen
Hyvää sapuskaa edullisesti ja palvelukin pelaa
Jarkko Suominen
Todella ystävällinen palvelu, mukava edullinen lounaspaikka ja ruoka niin hyvää, että olisikohan ihan keskustan parasta...Kyllä on!
Kalle Heikkilä
Ruoka on erittäin maistuvaa ja palvely on hyvää!!! 5/5
Elina Tamminen
Hyvät kotiruuat. Suosittelen lämpimästi.
Harri Kokko
Todella maukas lounas, kannattaa poiketa!
Esa Yykooän
If you are visiting in Turku, you should come and visit this small restaurant for really good lunch! Excellent lunch place in Turku!
Ankka Antipasti Broilerin siipiä Burrito Chili Couscous Curry Döner-kebab Etanat Fajitat Falafel Gelato Halloumi Hampurilaiset Hot Dog Hummeri Jäätelö Juustokakku Juustokakut Kakut Kala Kalakeitto Karitsanliha Katkarapuja Katkaravut Kebabit Klubileipä Kuppikakut Kyljykset Lasagne Lohi Mykyt Naudanliha Nuudeli Paahtoleivät Paninit Pasta Patatas Bravas Pesto Pho-keitto Rinkelit Risotto rullakebap Salaatti Saltimbocca-pihvi Sianliha Siivet Simpukat Tacot Tapas Tikka Masala Tiramisu Tortillat Voileipiä
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review